perjantai 29. maaliskuuta 2013

Näyttelyihin valmistautumista.


 

Kevään ensimmäiseen näyttelyyn on matkaa kolme yötä. Täytyy tunnustaa, että jännittää! Kaipasimme kipeästi kehätreeniä, joten huhuilin facebookin koiratapahtumat-ryhmässä treenikaveria. Muitakin treenin tarpeessa olevia ilmoittautui, joten kävimme tänään aamupäivällä pyörimässä ympyrää ja tonottamassa pöydällä pienellä porukalla. 

Maunolla on samat heikkoudet ja vahvuudet kuin ennenkin, se seisoo hyvin ja käyttäytyy mallikelpoisesti pöydällä, mutta ravaamista ei meinaa esittää, ei sitten millään! Aion yrittää vielä vingun avulla, loppu on korkeammissa käsissä. Mainittakoon vielä, että treeneistä autolle päin kävellessä Mauno ravaili oikein mallikelpoisesti. Täytynee ottaa tuomaria hihasta kiinni ja viedä pihalle katsomaan liikkeet ;)

Mikäs se tämä on?
Ensimmäisissä näyttelyissämme pidin häkkejä turhana hifistelynä, mutta sittemmin olen todennut niiden olevan oikeasti todella hyödyllisiä kapistuksia. Senpä vuoksi zooplussasta kotiutui meille aivan valtavassa pahvilaatikossa tämä kevythäkki. Kyseessä on poistuva tuote, joten käypä hinta sai tarttumaan tilaisuuteen. Meidän häkki taitaa olla S-kokoa ja oikein pätevältä vaikuttaa. Toivottavasti saan häkin ujutettua jonnekin kehän laidalle, parhaat häkkipaikat kun tuntuvat hupenevan heti kun näyttelyalueelle vain pääsee. Ehkä vien häkin kehän reunalle jo edellisenä päivänä :D

Ostin myös uuden näyttelyhihnan, mutta siitä nyt on turha laittaa kuvaa, sellainen naruhan se on kuin muutkin vastaavat. Olisin halunnut ohuen nahkapannan ketjulla, mutten onnistunut löytämään sellaista. Näyttelyistähän sellaisenkin saisi ostettua, mutta mennään nyt tuolla narulla. Ei pidä ruveta liikaa välineurheilemaan.

Tämmöistä tällä kertaa! Tunnustaako kukaan vieläkään olevansa tulossa samoihin näyttelyihin? Velipoika, oletko kuulolla ja tulossa kilpakumppaniksi?


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tapaus ilmapallo.




Episodi päättyi siihen, että Mauno uskaltautui pallon luo ja puri sen rikki. 
Mäyräkoiran elämä on vaaroja täynnä!

Pahoittelut muuten videon huonosta laadusta ja emäntäihmisen löperryksistä ;)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Baby wieners!

Viime keskiviikkona matkustimme kasvattajan luo katsomaan pikkuisia pentuja. Mauno sai jäädä autoon odottelemaan kun me suunnistimme sisälle kahville jaloissa pyörivän nakkikatraan joukkoon. Kuusi pientä pusumurmelia innostui valtavasti tulostamme - kuten varmaan kenen tahansa ihmisen - ja alkoivat joukolla kiivetä syliin. Sydäntä pakahduttavaa, varsinkin kun yksikään niistä pikku-termiiteistä ei ollut lähdössä kotiin!

Meillä ei ollut mukana kunnollista kameraa, joten kuvat ovat aivan surkeaa kännykkäkameralaatua. Jotain kuitenkin, kun tuli vissiin luvattua.




 Vaikka pennuilla vaikuttaa kuvissa olevan jotenkin surulliset ilmeet, olivat ne oikein iloisia ja pirtsakoita viikareita! Pikkuhampaat, villit kömmähdyksiin päättyvät spurtit, pienet pisut ja kaikki pentuasiat tuli siinä pienessä hetkessä nähtyä, ja tietysti haistelimme korvan takaa paljon ihanaa pentuhajua.

Jos tämän reissun päätteeksi olisi pitänyt valita, olisi Seppo hyvin todennäköisesti lähtenyt mukaan. Onneksi kaikille muruille oli jo tiedossa se oma koti. Yhdellä pikkuruisista on ihan oma blogikin, sinne pääsee täältä.

Aurinkoista sunnuntaita :)!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Jäätävää menoa!

Tänään aurinko paistoi pakkastaivaalta ja Mauno pääsi jäälle juoksemaan bokserikaverinsa kanssa. Mikäs sen mukavampaa, kuin lenkki auringon paisteessa, hyvä ystävä sekä vapaana ja onnellisena juoksevat koirat.





Onnellinen koira = onnellinen emäntä :) Huomenna pentuja katsomaan, iiks!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Näin tuhoat lelun viidessä minuutissa, mäyräkoiran opas

Harva lelu kestää mäyräkoiran käsittelyn. Mauno on purrut rikki kaksi kongia ja sellaisen määrän kaikkia muita leluja, että olen jo aikoja sitten lopettanut laskemisen. Vain totaalinen tuho on riittävä, repiminen ei koskaan jää irronneeseen korvaan tai pieneen reikään lelun kyljessä.

Ostin Maunolle reilu vuosi sitten Kyjen hard boiled softie-lampaan. Sen kohtaloon voitte tutustua tästä. Nyt tuo samainen lelu oli eläinkaupan alekorissa, ja päätin ostaa sen Maunolle ajankuluksi. Tällä kertaa eläinhahmona oli siili.


Palvelijani ovat hankkineet minulle viihdykettä, täytyypä tutustua.

Poskihampaat käyttöön. Vaikuttaa helpolta hommalta.
Seisoen puremiseen saa enemmän voimaa.
Pihkura, jo minuutti on kulunut ja tää on edelleen ehjä!
Siili, sun peli on pelattu, antaudu!
Tiukka ote.. molemmat tassut kannataa ottaa käyttöön.



Valmis!
Ja niin tuhoutui jälleen yksi lelu! Hukkaan heitettyä rahaa, mutta toisaalta, nakkikoira nauttii kun saa hetken repiä ja raastaa. 

Leppoisaa sunnuntaita kaikille :)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Viikot vilisee silmissä.

Meille ei kuulu oikeastaan mitään uutta, joten julkaisen muutaman arkistoihin jääneen kuvan.

Täällä odotellaan jo kovasti kevättä. Vähän jo vaikutti siltä että kevät tekisi tuloaan, mutta sitten tulivat taas pakkaset. Viikot vilahtavat ohi hetkessä ja oikein mitään järkevää ei meinaa ehtiä tehdä. Jospa aurinko toisi lisää virtaa muihinkin kuin Kesto-Duracel-Maunoon...

Ensi viikolla menemme vihdoin katsomaan pentuja, silloin viimeistään postailen seuraavan kerran. Pentukuumevaroitus annettakoon jo tässä vaiheessa!