keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hot sausage.


"Täällä on liian kuuma", Mauno mäyräkoira mietti,
ja koko päivän pöydän alla vietti.
Masulla on kuuma ja tassu on lötkö,
kuumissaan on koko pikkuinen pötkö.
Isi-ihminenkin on reissun päällä,
mamman kanssa kahdestaan ollaan täällä.
Ei auta läpiveto eikä jäinen putkiluu,
tässähän mäyräkoira tuskastuu.

Onneksi illalla on viileämpää,
ja vedessä kahlaaminenkin viilentää.
Pikkuinen hepuli kuuluu silloin kuvaan,
sen jälkeen voi onnellisena käydä nukkumaan.

Kiitos muuten onnitteluista kaikille :)!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kaksivuotias!


Mauno-mäyräkoira täytti sunnuntaina 2 vuotta!

Kummempia juhlia ei vietetty, reissussa vietetty aika oli yhtä juhlaa muutenkin. Nyt Mauno nukkuu, matkustelusta palautuminen ottaa aikansa. Mukavaa viikkoa kaikille :)

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Niin kaunis on blogihiljaisuus..?

Aika hiljaista on ollut täällä blogissa. Kun työpäivä kuluu toimistossa, ei enää töiden jälkeen malta istahtaa koneelle. Nyt oli melkein pakko, kun lämpöasteet nousivat parvekkeella jonnekin miljoonan tietämille.

Maunon mielestä ulkona on hiukkasen liian kuuma.
Mauno täyttää ihan piakkoin kaksi vuotta, joten tämä on toinen sellainen kesä, kun se ei ole ihan pikkiriikkinen pentu. Viime kesänä oli viileää. Mauno ei ole tottunut kuumuuteen. Se ei ymmärrä läähättää.

Voidaanko valvoa yöllä ja mennä silloin ulos?
Lenkkeily on siis aika verkkaista töpsöttelyä. Mauno on saanut olla paljon ulkona, koska mekin ulkoilemme paljon, mutta välillä on viisaampaa jättää se kotiin. Kahlailemassa Mauno on käynyt, mutta uimaan ei mene vieläkään.

Tässä kohtaa täytyy antaa iso tunnustus Lappeenrannan Kasinolle; Sunnuntaiaamuna oli superluksusta käydä aamulenkin yhteydessä aamupalalla! Koira oli tervetullut pöydän alle pötköttelemään ja monipuolinen aamiainen maistui saimaan rannalla auringon paisteessa. Siinä kahvia hörppiessä akut latautuivat täydellisesti alkavaan viikkoon.

Huomenna pakkaudumme koko pieni perhe autoon ja suuntaamme toiselle puolelle Suomea pikkuiselle lomalle. Mahtavia kesäpäiviä kaikille!