Onnittelut ihanalle tytölle!

Pssst, ei kerrota kellekään, mut ihmiseni vetää sikeitä ja meikäläinen otti tilanteen haltuun! Yhellä aivan ihanalla mäyristytöllä on ihan kohta synttärit, joten suhasin sille kätevillä tassuillani tämmösen kortin. Tuli vähän lälly, mut olenkin romantikko ja tarjoon ihanille tytöille vaan parasta. Eli parhaimmat lelut ja luut, vai mitä te luulitte?

Pusuja Doris ja mahtavaa synttäriä! Terkuin ja hännänheilutuksin Mauno.

Pakkasta ja treeniä.

No nyt on kylmä. Miinukselle mentiin reippaasti ja koira on pakko pukea. Hurtan talvimantteli olisi muuten käypä, mutta koska se on hieman liian lyhyt eikä nakki huoli kiristäviä kuminauhoja takakoipiensa ympärille, tulee paksin päällä lepattavasta takaosasta mieleen ennemminkin viitta kuin toppatakki. Jonkinlainen ratkaisu tulisi kehittää, kenties hieman löysemmät jalkalenksut esimerkiksi fleecestä.

Koska toppatakki odottelee tuunausta, on mäyris ulkoillut villapaidassa. Sekin on väärän kokoinen. Pituus on hyvä, mutta malli on suunniteltu jollekin aivan toiselle rodulle. Kaulan ympäri kulkeva resori huitelee lapojen peittona ja masun ja neuloksen väliin mahtuisi pienempi mäyris kyytiin. Tällä kuitenkin mennään ja pienen suostuttelun jälkeen Mauno jopa kävelee villapaita päällä.

"Eikä."

Kuten kuvasta näkyy, lenkille lähtö on aina hieman haasteellista, kun Mauno pistää etujalat jarrutusasentoon ja masun tiukasti kiinni lattiaan. Toisaalta naapureilla on ainakin hauskaa, kun neuleeseen puettu nakki raahautuu pitkin rappukäytävää...

Kun ulkoilu muuttuu haasteelliseksi, täytyy koiraa aktivoida yhä enemmän sisätiloissa. Tänään treenivuorossa oli pöydällä seisominen, joka on jäänyt jo pitkän aikaa vähälle huomiolle. Mauno seisoi pöydällä yllättävän hyvin ja antoi katsoa hampaat ja tunnustella kropan läpi. Tietysti tilanne on täysin erilainen, kun pöytä ja tunnusteleva ihminen ovat vieraita, mutta tästä on hyvä lähteä.

"Seiso."

"Eieieiei."

"Eikun seiso."

Hieman haastavaa kuvata yhdellä kädellä, pitää herkkua toisessa ja samalla valvoa, ettei koko nakki ponkaise pöydältä alas! Mutta hienosti meni ja huomenna treenataan uudestaan, että saadaan touhuun rutiinia.

Treeni-iloa ja pirteitä pakkaslenkkejä :)

Alati muuttuva mäyris.

Isäntäihminen on ollut viiden päivän reissussa ja emäntäihmiselle sattui iltavuoro-aamuvuoro yhdistelmä, joten Mauno meni hoitoon. Hoidosta palasi väsynyt ja tyytyväinen nakki.

Mäyräkoira täydessä mitassaan vie yllättävän paljon tilaa.

"Lälläslää, ihmiseni murtuivat ja nykyään saan olla sohvallakin!"

Unenpöppöröinen parka.

Pari postausta taaksepäin voivottelin Maunon vaikeuksia kohdata toiset koirat lenkillä. Nyt tilanne on uudenlainen, mutta edelleen haastava. Mauno löysi sisäisen egoilijansa, ja tänään aina koiran kohdatessaan alkoi hyppiä ja pomppia, haukahtikin yhdelle springeriraukalle. Teki mieli huudella kaikille vastaantulijoille, että "Tämä on vasta kahdeksan kuukautta, kyllä se aikuisena osaa käyttäytyä!". Olen tosin huomannut, että muillakin on kohtaamisen kanssa ongelmia ja suurin osa vastaantulijoista myös reagoi Maunoon jollain tavalla. Luojalle kiitos ettei nakki ole vielä hoksannut voivansa rähistä mielin määrin, onneksi se on muutenkin hyvin vähähaukkuinen.

Miten näin kiltinnäköinen koira voi toisinaan olla niin tuhma?

Rennosti poseerailee ja mietiskelee kepposia.

 Päivällä valoa oli riittävästi pieneen kuvailuhetkeen ja koirakin oli sopivassa mielentilassa. Komea poika, vaikka itse sanonkin!

Tästä postauksesta tuli melkoinen sillisalaatti, pahoitteluni! Jännittävää vaali-iltaa kaikille :)

Ei sitten.

Maunolla on meneillään murrosikä. Tästä johtuen sen itsetunto sekä kärsivällisyys ovat toisinaan koetuksella. Pari iltaa sitten yritin kuvata Maunoa kaluamassa luutaan, vaan kuinkas sitten kävikään...

Videosta näkee (jos näkee, aika tummaksi jäi), miten Mauno ensin tökkää minua apua saadakseen ja sen jälkeen luovuttaa täysin! Tänään nakki sai kohtauksen, kun samainen luu tipahti sohvalta ja jäi pystyyn tönöttämään. Mauno ei kyennyt ymmärtämään tällaista painovoiman vääristymää. Lopulta luu piti kaataa, kun koira kävi komentamaan sitä haukkumalla.

Teini-ikäistä onneksi tuetaan ja ymmärretään. Mauno on nopsa oppimaan ja erilaisia tottelevaisuusjuttuja puuhataan päivittäin, jotta nakki saa onnistumisen kokemuksia. Silti salaa toivon, että teini-ikä alkaisi jo kohta helpottaa. Toisaalta, tämäkin vaihe eletään tämän nimenomaisen koiran kanssa vain kerran :)

Ulkoilujuttuja ja filmitähti-Mape.

Lumi on tullut jäädäkseen ja se on Maunon ja emäntäihmisen mielestä hyvä. Mauno ulkoilee edelleen ilman takkia: pakkasta ei ole paljon eikä koira osoita olevansa kylmissään vaan juoksentelee saukkona hangessa. Takki päällä vauhti hiljenee vaivaantuneeksi töpötykseksi, joten otamme sen käyttöön vasta kun pakkanen alkaa oikeasti purra. Maunolla on - monen muun blogimäyriksen tavoin - Hurtan talvimantteli koossa 42. Koko voisi olla vielä hieman isompi, sillä takajalkojen ympärille laitettavia kuminauhoja ei meidän mäykky hyväksy. Paksin päälle jäävä osio tuppaa siis hieman valumaan puolelta toiselle. Oli miten oli, toivotaan että tänä talvena säästyisimme paukkupakkasilta.

 Toisinaan lenkillä ehtii hieman poseeratakin.

Tässä menee oikeasti polku, vaikkei se ehkä siltä näytäkään.

Emäntäihminen on päässyt yli karkaamisen pelosta ja Mauno saa taas ulkoilla vapaana metsässä. Aina ihmisen tai koiran tullessa vastaan kytken Maunon kiinni, ja lieneekö tästä vai mistä johtuvaa, mutta meillä on lenkkeillessä isoja ohitusongelmia. Mauno ei rähjää eikä ranttaloi, mutta jarruttaa nähdessään toisen koiran ja selvästi pelkää lajitovereitaan. Jos karvakaveri tuodaan nuuskuetäisyydelle, Maunon pelko haihtuu ja se haluaisi leikkiä, mutta kohtaaminen on hankalaa. Varsinkin nyt, kun metsässä kulkee vain kapeita polkuja, joten ohittamiseen ei voi varata riittävästi tilaa. Harmillista ja toivottavasti ohimenevää?

Yllä olevassa videossa ulkoileva Mauno oikein liikkuvassa kuvassa. Älkää välittäkö emäntäihmisen lässyhuuteluista :D Video on kuvattu tammikuun 16. ja nyt lunta on jo reilusti enemmän.

Nautinnollisia hankiulkoiluja kaikille :)!

Nakki Napero.

Kun uusi vuosi on nyt menestyksekkäästi alkanut, voidaan muistella hieman edellistä vuotta. Muutkin mäyryläisihmiset ovat innostuneet julkaisemaan pentukuvia blogeissaan, joten täytyihän emäntäihmisenkin kaivella arkistoja ja etsiä Maunosta ne söpöimmät ja hellyyttävimmät vauvakuvat. Tässä niitä nyt tulee.

Ekana päivänä uudessa kodissa syli oli turvallisin paikka.

Tassut olivat niin suuret, että kaikki - ihan tuntemattomat kadutallaajatkin - niitä ihmettelivät.

Pennun kanssa sai ulkoilla ihan koko ajan, mutta lenkkeillä ei voinut. Mauno oppi tosi nopeasti täysin sisäsiistiksi.

Emäntäihmisen mummin tekemässä torkkupeitossa oli kivat tupsut kulmissa. Mauno tuhosi ne yksitellen, todisteena suusta pilkistävä langanpätkä. Korvat kääntyvät edelleen vähän väliä nurinpäin.

Syksy oli aurinkoinen ja parvekkeella oli kiva pötkötellä.

Ensimmäistä kertaa mökillä syyskuussa. Kärpässienet olivat kiinnostavia, mutta Mauno uskoi ettei niitä saanut syödä.

Isot tassut ja lyhyt kuono, sekä kevyt elopaino. Kantaminen onnistui tarvittaessa yhdellä kädellä.

Lokakuussa kuono on jo pidentynyt, mutta habitus on edelleen hyvin pentumainen.

Marraskuussa Mauno täytti puoli vuotta ja siitä eteenpäin se onkin näyttänyt jo melkein aikuiselta koiralta. Pää on kyllä vieläkin pennun pää, vaikka toisinaan nakki oikein yllättää asiallisuudellaan. Taakse jäänyttä elämää ovat neulanterävät hampaat, hihnassa oikuttelu sekä jatkuva ulkona rampaaminen. Tilalle on saatu enää harvoin hampaitaan käyttävä, hihnassa mallikkaasti etenevä, komea pieni pötkylä. Toivottavasti tuleva vuosi tuo vielä lisää järkeä päähän ja karsii ne loputkin kiellettyjen asioiden nakertelut ja teini-iän uhmailut ja hömpötykset. Sitten aika onkin kullannut muistot ja itseään saa jatkuvasti muistuttaa siitä, miksi taloon ei tarvita uutta isotassuista, lyhytkuonoista ja nakinmallista sydäntenmurskaajaa..

Lumisten metsien Nakki.

Tällaisissa maisemissa lenkkeiltiin tänään.

Mauno puri juuri toisestakin läppäristä virtajohdon poikki... Toivotaan, että ehdin julkaista tämän postauksen.

Onni on oma koiraystävä!

Kylläpä emäntäihminen keksikin nokkelan otsikon, jestas sentään! No, asiaan. Koska lumi satoi viimein, pääsi Mauno taas nauttimaan koiraseurasta. Leikkikaverina kukapa muukaan kuin ykkösystävä Onni! Onni on kasvanut jo sen verran isoksi, että kaverusten leikit alkavat olla jo melko tasaväkisiä. Onni ei enää piiloudu ihmisten jalkoihin, eikä Mauno pääse leikkimään vaani-hyökkää-taklaa-leikkiä.

Pitemmittä puheitta, kuvia olkaapa hyvät. Kuvat ovat aivan yhtä "selkeitä" kuin tässä postauksessa ja tällä kertaa haastetta lisäsi lumi, joka sattuu olemaan lähestulkoon samaa väriä kuin Onni. Tunnelma kuitenkin välittynee.

Harvoja edes hieman tarkkoja kuvia. Katsokaa nyt tuota Onnin lelukoiranaamaa!

Tässä pojat selkeästi supattelevat toisilleen ketkuiluvinkkejä.

Onni on oma koiraystävä ja onni on ystävä, jolla on koira! Vielä mahtavampaa on, kun ystävä sattuu asumaan lähellä ja koirakin on samaa kokoluokkaa oman karvakamun kanssa. Leikkihetki on superkiva koiralle ja on siitä omistajillekin iloa, kuten seuraava kuva osoittaa... ;) Leikitään taas pian, Onni!

Tältä Mauno näytti leikkihetken jälkeen.

Lumi tuli! Samoin vuosi 2012.

Edellisestä postauksesta seuraavana aamuna maahan oli satanut lunta! Kannatti siis toivoa. Lunta tuli vain sentti tai pari, mutta se jäi. Hyvästi kuratassut ja mutainen maha, tervetuloa valo.

Sitten pari sanaa Maunon ensimmäisestä vuodenvaihteesta. Emäntäihminen ehti hysterisoida itsensä paukkuarasta, paniikissa ympäriinsä hortoilevasta nakista. Edellinen karvakaveri, kultainennoutaja Loordi, sai ensimmäisestä uudesta vuodestaan "trauman" ja pelkäsi kovasti paukkuja koko elämänsä. Aatto ja pari päivää sen jälkeen olivat hankalia, kun iso koira saattoi kesken lenkin mennä pois tolaltaan ja hakeutua suorinta tietä kotiin turvaan. Aattoiltana oli turha kuvitella ulkoilevansa neljästä eteenpäin, pommitus kun tuppaa aina alkamaan ennen sitä maagista aikarajaa... Mutta takaisin Maunoon. Pikkupötkö ei ollut pommeista moksiskaan! Pystyimme hyvin kävelemään kolmisen kilometriä keskustaan ystävillemme ja kävimmepä katsomassa kaupungin ilotulituksenkin, ei tietenkään pelipaikoilta vaan pitkän välimatkan päästä. Hieman harmillisia olivat uudenvuoden juhlijoiden omat raketit, joita surutta räjäyteltiin, vaikka keskustassa omien pommien ampuminen on kielletty... Mutta Mauno selvisi kaikesta hienosti herkkuja mutustellen. Olen lukenut, että stressaantunut koira ei syö, joten ilmeisen lungi nakki on meille siunaantunut :)

Ai joku uusi vuosi? It's all good!

Sunnuntai on meillä sujunut pötkötellessä. Ulkoiltu on aurinkoisessa talvisäässä ja muuten vain makoiltu ja toivuttu edellisestä vuodesta ja varsinkin loppuvuoden hulinasta. Maunolle seuraava vuosi tuo toivottavasti tullessaan paljon kivoja uusia kokemuksia, kenties näyttelyitä ja muita harrastuksia. Se ainakin tiedetään, että vuoteen 2012 kuuluu Maunon ensimmäiset synttärit kesäkuussa, muutto uuteen kotiin viimeistään syksyllä ja paljon ihania koiramaisia puuhia!

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2012 kaikille meidän ystäville, tuttaville ja blogikavereille!