tiistai 18. joulukuuta 2012

Iisisti lomaillen.

Eilen joululahjaostoksia ja siivousta, tänään kauneudenhoitoa, askartelua ja ruuanlaittoa. Loma on erittäin jees! Ulkoilusta olen päässyt nauttimaan lähinnä itsekseni, sillä Mauno on alkanut ihan kunnolla kapinoimaan ulos menoa vastaan. Tänään ennen aamulenkkiä se syöksyi sängyn alle eikä meinannut tulla pois edes kinkulla houkuttelemalla (lopulta vedin sen esiin niskanahasta, meillä koira ei valitettavasti saa itse päättää omia ulkoiluaikojaan...). Ulkona kipitetään kiireesti eikä nuuskuttelu juuri kiinnosta, kun tassut alkavat heti palella.

Lumihiutale ja avustaja.
Sisällä Mauno viihtyy emäntäihmisen eli minun välitömässä läheisyydessä. Yllä olevassa kuvassa demonstraatio: Minä askartelen lumihiutaleita ja Mauno köllöttää selällään kyljessä kiinni ja tuhisee. Kuvaa otettaessa se avasi silmät, mutta muutoin pysyi visusti unessa.

Jälleen kerran löydän itseni huolestumasta siitä, kun Mauno pääsääntöisesti pötköttelee. Onko se kipeä? Sattuuko sitä johonkin? Väsymyksen syy voi hyvinkin olla myös siinä, ettei yksinolotunteja tule läheskään niin paljon kuin normaalissa arjessa. Ja toisaalta, eilinen päivä oli touhua täynnä. Mutta silti!

Kuvassa valmiita lumihiutaleita ikkunassa ja taustalla jouluvalot. Lumihiutaleet on kiinnitetty maidolla, pysyy hyvin eivätkä sinitarrat tai teipit näy läpi. Kätevää! Netistä löytyi paljon ohjeita erilaisten kuvioiden leikkaamiseen, mukavaa puuhastelua ja lopputuloskin on mielestäni kiva.

Ostin tänään myös Maunolle vähän joulujuttuja. Viime vuonnahan Mauno ei saanut varsinaisesti kuin yhden lahjan ja senkin "mummolasta". Tänä vuonna ajattelin panostaa ja ostin Maunolle lelun, vaikka tiedän, että se on hajonnut vartin päästä paketin avaamisesta. Lisäksi takkia voi kai pitää joululahjana, ja tiedossa on myös iso kasa herkkuja, niitä koirille tarkoitettuja. Eipä Mauno taida joulusta niin ymmärtää tai välittää, mutta onhan se ihmisille mukavaa seurattavaa kun mäyris availee omia pakettejaan.


Stressitöntä viikon jatkoa!

7 kommenttia:

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Myrsky: Paljonks teil on pakkasta? Me ei kans haluta ulos, jos on gaumeen kylmää, paitti Tuisku, kun se ei viälä ymmärrä tai se on oikeestaan melko kylmänkestävä tyyppi. Joten, tuskin sä Paavo oot kipee, sä oot vaan märyäkoira. :)

Liisa kirjoitti...

Myrsky ja Tuisku, tänää näyttäisi olevan -20 kieppeillä ja eilen vähän mittarista riippuen hieman vähemmän. Ja vaikka Paavo onkin oikein mainio mäyriksen nimi ja mainio kaveri ainakin bloginsa perusteella, niin Maunon nimi on kyllä Mauno ;)! Ja niin, Maunollakaan ei viime talvena ollut ongelmia ulkoilussa kun se oli vielä napero, ilmeisesti intoilu meni palelun edelle!

Laura ja Mauri kirjoitti...

Ei tos varmaan vielä huolta oo, meil aikuisemmil mäyräkoiril ko on vähän tapana vetäytyä sydäntalven tullen talviunille. Emmääkään suostu ny lenkille juur mihkään, ja tupsluureja vedän ahkerasti koko päivän, että jaksaa sit yön yli nukkua taas. Mukavaa jouluaikaa teille! t. Mauri-setä

Aikku ja Olli kirjoitti...

Meillä on pakkasta -16° ja kyllä se munkin mielestä gaumeeta, jos pitää lähteä ulos. Ei siinä fleecet auta, kun kylmä ilma kangistaa nopeasti. Meillä ulkoillaan vain pakolliset kuviot, sillä Mauri-sedän tavoin vetäydyn talveksi jatkuvakestoisille tupsluureille näkemään siiliunia. En jaksaisi minäkään nukkua koko yötä, jos en päivällä levähtäisi.

t. Olli

Kaunis Nelli kirjoitti...

Täällä on onneksi pakkanen ollut vielä alle 10 astetta joten on voitu ulkoilla. Ei nyt mitään pitkiä lenkkejä mutta sellaisia sopivia pyrähdyksiä.

Mirkku Mäyräkoira kirjoitti...

Mirkun kylmyydensietokyky tuntuu loppuvan -20 asteessa. Silloin alkaa jumittuminen kolmen tassun varaan.
Meillä on ollut samaa outoa tunnelmaa ilmassa. Mirkku vaan makaa ja näyttää alakuloiselta. Luulen, että se on vaan tämän typerän talven syytä. Todennäköisesti emäntä näyttää nykyään aivan samalta: tympääntyneeltä, uupuneelta ja alakuloiselta. Tulisi jo se kevät...

Liisa kirjoitti...

Laura ja Mauri, joo meilläkin tupsluureja on nyt ollu enemmän, mutta lisäksi riekkuhetkiä ja leikkihepuleita :) Eli huoletonna ollaan!

Aikku ja Olli, meillö yritetään vähän tallustella ylimääräistäkin, mutta jos Mauno saisi päättää niin ulkona käytäisiin vain pakollisella pk:lla eli pisukakalla! Plusasteet ne on mäyräkoiraa varten.

Nelli, täällä ollaan menty jo viikon päivät melkein -20 asteessa, hyyyi :(

Mirkku, onneksi joulu vähän piristää, kun pääsee kyläilemään ja saa lahjoja! Ainakin Mauno on ollut tyytväinen, tosin tupsluureja otetaan kylässäkin :)