Vinkuselvitystyö, osa 1

Kiitos kaikille tuesta ja osallistumisesta mitä tulee edelliseen postaukseen :) Itse olen kova googlailemaan milloin minkäkin eteen tulevan ongelman tiimoilta ja on ihan mahtia, jos omat kirjoitukset voivat joskus olla jollekulle avuksi tai vertaistueksi.

Tulen koko ajan skeptisemmäksi sen suhteen, mitä tulee Maunon vinkumiseen sen ollessa yksin kotona. Maanantaina ja tiistaina mäyräkoira oli syöksynyt isäntäihmisen lähtiessä sohvalle ja kaivautunut peittojen alle, ja niiltä sijoiltaan minä löysin sen viitisen tuntia myöhemmin.

Kuvituksena jälleen viimetalvinen lumiranttali.

Keskiviikkona oli emäntäihmisen vuoro jättää nakkikoira yksin ja se on meillä tunnetusti se vaaran paikka. Asensin läppärin nauhoittamaan ja poistuin ovesta, jättäen hieman rauhattoman mäyräkoiran taakseni. En ollut suunnitellut nauhoitusta ihan loppuun asti ja läppäri oli mennyt unitilaan kahdenkymmenen minuutin kohdalla. Tämän ajan sisällä Mauno oli päästänyt pari pientä vingahdusta (töptöptöp - minne mamma meni? Ui. - töptöptöptöp - mamma ei ole täällä, ui! - hyppy sohvalle) ja hiljeni sen jälkeen. Muutaman loukkaantuneen ynähdyksen se päästi vielä sohvalla ollessaan, mutta mikään näistä äänistä ei ole millään voinut kuulua naapuriin asti.

Emme voi tietenkään tietää, aloittaako Mauno vinkumisen joskus myöhemmin päivällä, joten nauhoitus täytyy uusia kattamaan koko päivän yksinolo. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mistään hälyttävästä ja pahasta eroahdistuksesta ei voi olla kyse, sillä Mauno jää kotiin ihan kiltisti. Varmuuden vuoksi olen järjestänyt Maunon hoitoon lauantaisen työpäiväni ajaksi, niin en ainakaan stressaa itseäni pohtimalla vinkuuko koira kotona vai ei.

Palaan vielä asiaan, oikein hyvää viikonloppua teille kaikille :)!

Kiljukoon nyt kaikkein kaula!

Otsikko on vapaa mukaelma, ei se laulu välttämättä ihan noin mennyt. Mutta asiaan, jokainen kerrostalossa asujahan tietää koiranomistajan pahimman painajaisen? Ne maagiset sanat: "Tiesittekö, että teidän koiranne vinkuu/ulvoo/haukkuu yksin ollessaan." Nämä sanat me kuulimme eilen, ja siitä lähtien ne ovat tietysti kalvaneet emäntäihmisen mieltä.

Olen tiennyt, että Mauno vinkuu minun perääni hetken kun lähden kotoa, mutta olen aina kuvitellut vingun loppuvan melko nopeasti. Huolimatta poissaolon pituudesta, Mauno ei ole koskaan vinkunut kun tulemme kotiin. Olen siis elänyt siinä uskossa, että hetken vinku ei haittaisi ketään. Mutta eilen naapurin näkemys oli se, että Mauno saattaa vinkua parikin tuntia putkeen. Mukavaa!

Vinkulainen viime talvena.

Omakotitalossa tällaista ongelmaa ei olisi. Mauno saisi kiljua niin paljon kuin sielu sietää. Me asumme kuitenkin kerrostalossa ja naapurisovun ja -rauhan vuoksi joudumme ryhtymään toimenpiteisiin. Maunon yksinoloa täytyy ainakin nauhoittaa ja miettiä sulkemista esimerkiksi makuuhuoneeseen, jolloin koira ei pääse vinkumaan eteisessä.

Kaiken kaikkiaan tässä vinkumisasiassa on muutamia tekijöitä, joita kovasti ihmettelen. Esimerkiksi se, ettei vastapäinen naapuri ole koskaan edes kysyttäessä raportoinut vinkumista. Mauno oli myös puolitoista viikkoa lemmenlomalla, sinä aikana vinkumista ei ainakaan ole voinut kuulua. Sen jälkeen toki, mutta silloin olin itse kotona. 

Nyt käännyn jälleen kerran teidän blogiystävien puoleen. Oletteko kohdanneet vastaavia ongelmia ja miten olette ne ratkaisseet? Tulisiko kerrostaloasujan sietää pientä vinkunaa, vai häiritseekö kaikenlainen koirasta lähtevä ääni? Sana on vapaa!

Poika on tullut kotiin!

Aamupäivästä Mauno ja morsio tulivat tänne meidän kotiin, ja puolen tunnin sisällä homma oli hoidossa ja pennut toivottavasti laitettu aluille. Mauno vinkui ja kaipasi morsion perään mäyräkoiramaisella tarmolla, mutta lopulta väsy vei voiton ja siitä eteenpäin nakkikoira on vetänyt unta palloon. Ja syönyt hieman, sillä ruoka ei ole vieraassa paikassa ja jännittävien touhujen lomassa maistunut.

Unia isäntäihmisen kainalossa.

Jos nyt eletään siinä uskossa ja toivossa että pennut ovat saaneet alkunsa, on meillä muutaman kuukauden päästä edessä suuri ongelma. Ongelman nimi on kaljumahaiset, töpötassuiset ja pyöreäkuonoiset mäyräkoiravauvat, joissa virtaa Maunon verta ja ranttaliutta. Pentuja on tietysti mentävä katsomaan, mutta kuinka tulla takaisin kotiin ilman yhtä niistä? Maunon pentuajat ovat tuoreessa muistissa, ja se on hyvin monin tavoin pentumainen vielä itsekin. Kenties olisi plussien ja miinuksien paikka, vaikka tiedän, että tätä listaa tulen kelaamaan ja täydentämään mielessäni vielä monet, monet kerrat...

Koirakaverin plussat:

+ Maunon ei tarvitsisi koskaan olla yksin

+ Maunolla olisi leikkikaveri, eikä se olisi niin vaatelias viihdyttämisessään

+ Maunon ruokahalu ja itsetunto luultavasti kasvaisivat

+ Mauno pääsisi toteuttamaan laumakäyttäytymistä

+ Kaksi samanrotuista koiraa on vain niin hauska yhdistelmä monin tavoin!

Vastustamaton pieni töppöjalka.

Koirakaverin miinukset:

- Pentuajan pissailut ja puremiset, varsinkin talvipennun sisäsiistiksi opettaminen

- Kahdesta koirasta on tuplaten huolta

- Kallis vakuutus, kertaa kaksi

- Hoitoon viemisen hankaloituminen

- Lenkkeilyn hankaloituminen

- Mahdolliset huonojen tapojen kertaantumiset, kun koirat yllyttävät toisiaan

Minulla ei ole koskaan ollut kahta koiraa yhtaikaa, joten senkin takia kaksi koiraa tuntuu suorastaan utopistiselta vaihtoehdolta. Yhdestäkin on jo iso vaiva ja huoli! Onneksi miettimisaikaa on vielä runsaasti. Tai mistä sitäkään tietää, että onnistuiko astutus ylipäätään. Odotellessa voi haistella Maunon päälakea ja ihmetellä, miten iso ikävä viikossa kerkesi tulla!

Muromurhaaja.

Mäyräkoirahupailua.

Mäyräkoira-Manu on edelleen reissulla. Emäntä ja isäntä ovat käyneet elokuvissa, ulkona syömässä ja ostoksilla, sisustaneet kotia, siivonneet... Mäyräkoira voisi jo pian tulla takaisin täyttämään päivät kepposteluillaan.

Kuva täältä.

Hiljaista, aika hiljaista.

Mauno lähti kosiomatkalle. Vaikka se on ollut poissa vasta pari tuntia, tuntuu talo nyt jo tyhjältä ja oudolta. Emme vielä tiedä, kauanko reissu kestää. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja Mauno käyttäytyy asiallisesti.

Pikkuruisesta Maunosta on tullut jo iso Mauno.

Kun on tottunut tassujen tepsutukseen parketilla, iloiseen vastaanottoon ja rentouttaviin aamulenkkeihin, on vaikea muistaa, millaista elämä oli ennen niitä. Miksi koiraan kiintyy? Miksi on koiraihmisiä ja niitä, joiden mielestä koirat ovat vain persoonattomia kuolaajia? Miksi joku voi antaa koiran pois hyvin kevyin perustein, kun toinen ikävöi sitä samoin kuin ihmisystävää?

Onneksi Mauno tulee aikanaan takaisin. Oikeastaan jo aika pian.

Harmaina päivät seuraa toisiaan.

Syksy on hiukkasen tylsää aikaa. Sataa vettä. Maa on jäässä tai ei ole, tai lenkin alussa on ja takaisin päin tullessa tallustat suoraan kuraan. Pimeä saapuu ennen kuin valoisuus on ehtinyt kunnolla alkaakaan.

Tylsistynyt mäyräkoira.

Mauno on ollut paikoitellen jopa laiska. Emäntäihmisenä alan heti huolehtia, onko se kipeä. Normaalisti Mauno ei juuri pötköttele, mutta viimeaikoina se on riehunut ihmeen vähän. Olemme tosin lenkkeilleet reippaasti ja eilen nakkikoira pääsi leikkimään bokserineidon kanssa. Bokserikaveria tosin kiinnosti enemmän pallo kuin nakinmallinen urpo, mutta Mauno kehitti tavalliseen tapaansa omaa puuhaa. Kuten kuopan kaivamista hiekkalaatikkoon ja talon aluksen tutkimista. Näillä toimilla mäyränakki sai väsytettyä itsensä perusteellisesti, ja veti tyytyväisenä unta palloon koko illan. Olihan alla toki myös väsyttävä isänpäivä kyläilyineen, joten ihmekös tuo, että uni maistui.

Mäyräkoiran katse menee luihin ja ytimiin.

Postausideoita muhii takaraivossa, yritän toteuttaa niitä pikkuhiljaa. Tänään on siivottu (melkein) koko asunto ja ripustettu jouluvalot parvekkeelle. Mauno auttoi tapansa mukaan hyökkimällä kohti imuria ja piiloutumalla aina sinne, mistä pitäisi seuraavaksi imuroida. Vessan siivouksen ajaksi pötkökoira teki vessan matosta pesän ja asettui siihen, no, pötkölleen. Ihana pikku apuri.

Tämän postauksen kuvat on ottanut isäntäihminen. Itse nappasin tänään aamulenkille pokkarin mukaan vain huomatakseni, että akku oli loppunut. Se siitä sitten.

Osallistuvatko teillä mäyräkoirat siivouspäivään?

Homecoming.

Palasimme reissusta, hieman rähjääntyneinä ja paljon rentoutuneina. Aurinkoa lähdettiin etsimään ja se löytyikin, mutta vain hetkeksi. Pääsääntöinen lomasää oli vesisade. Onneksi kohde oli valittu siten, että tekemistä riitti kelistä huolimatta.

Se reissukuulumisista ja takaisin blogin päätähteen, eli Maunoon. Se oli hoidossa ollessaan tuhonnut valjaansa, TAAS! Tällä kertaa tuhoutuivat nämä heinäkuussa ostetut Topcanikset. Ajoitus oli mitä parhain, sillä valjaiden heijastimet olisivat näillä säillä tulleet todella tarpeeseen... Muutoin Mauno oli käyttäytynyt melkein kiltisti, mitä nyt vähän nakertanut sitä sun tätä ja käyttäytynyt toisinaan mäyräkoirasti, eli hieman sopimattomasti.

Emäntäihmisen loma jatkui vielä reissulta paluun jälkeenkin, joten Maunon ei ole tarvinnut ihan vielä palata arkeen. Vapaapäivät on käytetty sylissä pötkötellen ja tänään Mauno pääsi pitkästä aikaa leikkimään koirakavereidenkin kanssa. Riemua hieman rajoitti vesikeli, mutta oikein hyvät rallit Mauno sai silti aikaiseksi labbis- ja cockerinarttujen kanssa. Cockeri oli hieman hitaasti lämpeävää sorttia, vasta nyt neljännellä tapaamisella se suostui leikkimään Maunon kanssa. Esitti vissiinkin vaikeasti tavoiteltavaa?

Lunta odotellessa, käperrytään kaikki sohvan nurkkaan ja otetaan mäyrikset (muukin rotu käy) kainaloon lämmittämään! Eiks niin?