keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Puhutaanko vaihteeksi säästä?

Emäntäihminen alkaa olla harvinaisen kyllästynyt teini-ikään. Ei siis teini-ikäiseen koiraan niinkään, vaan teini-ikään ja sen aikaansaamaan älyttömään käytökseen. Pöllöily ja tolloilu yhdistettynä vähäiseen ulkoiluun (tänä aamuna mittari näytti -30 astetta, tosin asteita oli todellisuudessa ainakin viisi ellei kahdeksankin vähemmän) raastaa sekä koiran että minun hermoja. Onneksi tässä muutaman kuukauden aikana olen tullut kekseliääksi erilaisen puuhailun kehittelyssä. Tänään esimerkiksi rakensin tuoleista tunnelin, jonka läpi Mauno haki lelua uudestaan ja uudestaan.

Eilen ilmasto oli vielä varsin siedettävä ja lähdimme auringon laskiessa ulos. Kamera oli mukana ja ajatuksena oli ottaa kauniita kuvia lumen peittämästä metsästä, kun aurinko sädehtii oksien välistä.. Mutta näiden postauksessa olevien kuvien jälkeen kamerasta loppui akku, joten luontokuvat jäivät toiselle kerralle.

Eilen asteita oli vielä sopivasti ja Mauno lähti omaehtoisesti toteuttamaan lumiauran tehtävää kesken lenkin.
Kuten kuvasta näkyy, takki on nyt hyväksytty ja sen kanssa voi lähes normaalisti möyriä, juosta ja muutenkin tehdä ulkoillessa samoja asioita kuin ilman takkia. Tänä aamuna palelevin osa koiraa tuntuikin olevan tassut, joten tassuvaha menee pikimmiten hankintalistalle. Onko muilla blogisteilla tassuvahakokemuksia?

Huolestunut ilme johtuu kaukana takana tulevasta tiibetinspanielista..
Olin viikonlopun ja alkuviikon kipeänä ja täytyy kyllä antaa Maunolle tunnustusta, sillä se tyytyi yllättävän vähäiseen aktivointiin ja ulkoiluun parin päivän ajan. Lisäksi se pötkötteli onnellisena kanssani sohvalla ja pureskeli hereillä ollessaan aivan omatoimisesti luitaan. Ilmeisesti myös omalla käyttäytymiselläni on vaikutusta siihen, miten Mauno käyttäytyy. Kun aktivointia ei ole niin paljon tarjolla, nakkikin tyytyy ottamaan rennosti. Siinäpä opeteltavaa meille molemmille.

5 kommenttia:

Sunan kirjoitti...

Tuoli tunneli kuulostaa hauskalta idealta! Löytyykö muita hyviä vinkkejä ;) Meillä on ollut "vaivaiset" 22 astetta pakkasta, mutta pennun kanssa ulkoilu on aika mahdotonta, reppana. Eikä isompaakaan saa kuin pikakierrokselle talon ympäri. Niin että täälläkin päässä on koetettu keksiä virikkeitä :)

Ansku kirjoitti...

Helou,
komia takki Maunolla, täällä investoitiin juuri samanlaiseen :)
Tosin, meillä protestoidaan niitä takajalkojen lenksuja vastaan kohtalaisen voimakkaasti... Toisin sanoen mäyräkoira istahtaa jääkylmään maahan eikä liiku senttiäkään ennen kuin lenksut on irrotettu. Sen jälkeen meno onkin valtaisaa, kunnes tassut jäätyy täälläkin. Olispa aina kesä!

Olli kirjoitti...

Meillä on kahdenlaistakin tassuvahaa käytössä, tavallista ja talvivahaa. Ollaan siis ehdottoman tyytyväisiä käyttäjiä! Talvella tassuvaha suojaa kylmyydeltä, syksyllä ja keväällä märältä. Kesälläkin käytetään aina silloin tällöin, varsinkin, jos on pitkään sadekelejä. Märät kelit ovat ehkä kaikkein pahimpia Ollin tassuille.

Liisa kirjoitti...

Sunan, yritän saada aikaan oman postauksen meidän puuhailuista! Tuntuu että kaikkien muiden mäyrikset vain pötköttelevät, mutta onneksi näin ei ilmeisesti ole :D

Ansu, meilläkään ei takajalkojen lenksuja hyväksytty, joten pätkäisin ne toisesta reunasta saksilla ja solmin yhteen masun alta. Pitää takaosaa edes vähän paikallaan :)

Olli, kiva kuulla että toimii! Ostin eilen Mustista ja Mirristä vihreässä tuubissa olevan vahan, mutten ilmeisesti osaa käyttää sitä oikein tai sitten pakkaset ovat vain liian kovat, kun Maunon tassut alkavat palella melkein heti vahasta huolimatta :( Kuinka kauan teidän vahoilla menee, ennen kuin tekevät sen kalvon tassuun? Tai että laitatteko heti ennen ulos menoa vaiko mitenkä?

Olli kirjoitti...

Talvivaha jättää kalvon anturaan välittömästi, mutta toinen vaha ei jätä samanlaista kalvoa. Käytetään kerran kaksi viikossa. Ei tassuvaha taida estää palelemista, mutta Ollilla estää kuitenkin anturavammat. Pari vuotta sitten anturaan tuli halkeama pakkaskelillä.