keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Keskiyön avautumista kodinvaihtajakoirista.

Tiedossa ei ole aikaisia heräämisiä, joten emäntäihmisellä on aikaa seikkailla internetin ihmeellisessä maailmassa kun nakkikoira nukkuu jaloissa ja isäntäihminen kyljessä kiinni. Toisinaan viihdytän itseäni lueskelemalla Apulan ilmoituksia. Ennen kuin aloitan vuodatukseni, haluan selvittää seuraavat seikat:

- Kritiikki, jota tulen esittämään, EI koska kaikkia Apulasta löytyviä ilmoituksia
- Minulla ei ole mitään Apulan ylläpitäjiä tai käyttäjiä vastaan, vaan voisin tehdä näitä samoja huomioita mistä tahansa myyntipalstasta tai -kanavasta

Ja sitten asiaan. Lueskellessani ilmoituksia kotia etsivistä koirista törmään jatkuvasti muutamiin huolestuttaviin ilmiöihin. Ensimmäinen on hyvin nuorten koirien tarjoaminen uuteen kotiin. Alle vuoden ikäisille koirille etsitään kotia hyvin usein "ajanpuutteen" tai pitovaikeuksien vuoksi, tietysti mieluiten omakotitalosta. Pakko ihmetellä, että eikö nuoren koiran mahdolliseen energisyyteen ole tosiaankaan osattu millään tavalla varautua? Ja eikö sitä aikaa voida järjestää, kun koira kerran on hankittu? Harva tekee yli yhdeksän tunnin työpäiviä ja jos tekee, niin silloin vastuullinen kasvattaja (tai tässä tapauksessa henkilö, jolta pentu on hankittu) olisi kyseenalaistanut pennun hankinnan järkevyyden ja pentu olisi jäänyt hankkimatta. Koiran aktivointi ei loppujen lopuksi ole rakettitiedettä ja kaikilla normaalisti töissä käyvillä ihmisillä kyllä liikenee siihen aikaa. Valitettavan usein nämä nuoret kodinvaihtajat ovat isoja, sekarotuisia koiria. Kenties rotukoiran hankintaan olisi joutunut uhraamaan hieman enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa, jolloin päätöstä olisi joutunut myös tarkastelemaan useammalta kantilta. Kasvattajan avustuksella kotiin olisi mahdollisesti päätynyt myös omiin resursseihin paremmin istuva rotu, kun taas sekarotuisten pentujen haltija saattaa vain haluta pennuista nopeasti ja helposti eroon...

Kuvan koira ei liity tapaukseen.
Toinen kodinvaihtajien ryhmä on vanhat, yli yhdeksänvuotiaat koirat. Eikö olisi armollisempaa viedä koko elämänsä tutussa ympäristössä elänyt koira piikille, kuin siirtää vastuu vanhuuspäivistä jollekin uudelle, kenties epäsopivalle omistajalle? Toisinaan nämä vanhat kodinvaihtajat ovat jo valmiiksi vaivaisia sydänvikoineen ja kaihineen. Periaatteessa eläkekodin etsimisessä ei ole mitään vikaa, mutta silloin kun koirasta halutaan eroon alkavien vanhuuden vaivojen takia, on lopettaminen mielestäni kaikille mukavampi vaihtoehto. Myös sille koiralle, joka ei elämänsä päättymistä osaa etukäteen murehtia.

Kolmas porukka, joka minua ihmetyttää, on sekarotuiset pentueet joita myydään kuin puhdasrotuisia. Esimerkiksi sekarotuisia koiria, joissa chihuahuaa, hintaan 700 euroa. Tai rekisteröimättömiä chihupentuja hintaan 1000 euroa. MITÄ IHMETTÄ? Miksi joku haluaa maksaa rekisteröidyn pennun hinnan koirasta, jonka vanhemmille ei ole välttämättä teetetty terveystarkastuksia, joiden sukutaulusta ei välttämättä ole mitään tietoa ja joita ei pysty rekisteröimättöminä vakuuttamaan? Pahimmassa tapauksessa nämä pennut ovat pentutehtaiden tuotoksia ja parhaimmassakaan tapauksessa en keksi niiden maailmaan saattamiselle mitään kovin järkevää perustetta. Iloinen joukkio on myös erilaisten - anteeksi nyt vaan - munanjatkerotujen risteytykset, joista osa todennäköisesti jatkaa myyntipalstoilla alkanutta uraansa myöhemmin kohdinvaihtajina, kun monen vaativan ja kovapäisen rodun risteytys ei olekaan automaattisesti muuttunut kiltiksi sohvanreunalla kököttäväksi huonekaluksi.

Keskiyön avautuminen on päättynyt ja verenpaine tasaantunut, nyt voin hyvin mielin painua nukkumaan. Jakakaa ajatuksia kommenttilaatikkoon, saa olla myös eri mieltä!

6 kommenttia:

Olli kirjoitti...

Minäkin selaan aina silloin tällöin apulan mäyräkoirailmoituksia ja olen kyllä kiinnittänyt huomiota tuohon "pitovaikeuksien" tai "muuttuneen elämäntilanteen" vuoksi myytäviin koiriin.

Ollihan on tullut tyttärelle 1,5-vuotiaana juuri tällaisen ilmoituksen perusteella. Virallisena syynä oli allergia, mutta epävirallisesti koirasta oli varmaan kauheasti vaivaa. No, ei ihme. Elimistö sekaisin väärästä ravinnosta, ihossa hiivaa eikä koiraa ollut koulutettu ollenkaan. Olli ei tiennyt yhtään ainoaa komentosanaa. Siinäpä sai tytär aloittaa alusta ja kyllä on kannattanut, sen verran on ihana kaveri tämä meidän Olli on. Oikea ruokavalio on löytynyt, vaikka iho-ongelmista ei olla päästykään, hyvin pärjätään.

Kasvattajalle oli annettu aivan eri tietoa Ollin elämästä kuin mikä totuus oli. Tämän vuoksi kasvattajien pitäisi olla erittäin tarkkana, melkein pitäisi olla tarkka psykologinen silmä antaessaan koiran omistajille. Lasten kinutessa koiraa (kuten Ollin tapauksessa on ollut) pitäisi vanhempienkin pitää jotain toleranssia. Ei alle 10-vuotiaiden lasten halujen myötä voida sitoutua 15 vuodeksi koiran omistajuuteen, jos siihen ei ole edellytyksiä.

Nyt sitten joku toinen voi jatkaa.

t. Aikka&Olli

Jaltsalandia kirjoitti...

Tästä tais olla viimeisimmässä Koiramme-lehdessä juuri juttu. Samoja minäkin olen selaillut, kylläkin Keltaisen pörssin palstalta. Allergia, muuttunut elämäntilanne, muutto, pitovaikeudet, ajanpuute... En tajua. Meillä koira on perheenjäsen, eikä muistakaan perheenjäsenistä luovuta edellä mainittujen syiden vuoksi!

Samat huomiot koskee kissoja... joiden kohdalla ehkäpä vielä herkemmin otetaan kotiin pieni söpö pallero, ja vuoden kuluttua kyllästytään, kun pallero ei olekaan enää niin pieni ja niin söpö.

Lapsuudenkodissani aikanaan lääkäri määräsi kissan lopetettavaksi isän vaikean allergian takia. Kissa oli rakas, ja äiti ja isä sitkeitä - kissa jäi. Vuosien saatossa isän kissa-allergia katosi lopulta kokonaan. Kisukin eleli tyytyväisesti 19-vuotiaaksi :) Joskus kyse on siis jopa terveysasioiden kohdalla pelkästään priorisoinnista ja tahdosta. Ollapa kaikilla lemmikeillä asiat yhtä hyvin...

Bemary kirjoitti...

Oon tismalleen samaa mieltä jokaisesta osiosta, mitä kirjottelit ja ihan yhtä paljon ottaa muakin päähän noi ilmotukset. Ite sakemannin omistajana ja rodun parissa syntymästäni asti eläneenä en voi käsittää kuinka jollekin voi tulla yllätyksenä, että paimenkoira vaatii tekemistä. Tai ylipäätään mikä tahansa koira, sekarotuinenkin. Missä pullossa ihminen elää, jos muuta kuvittelee? Käy niin sääliksi kaikkia niitä koiria (tai muitakin eläimiä), jotka kotia joutuvat vaihtamaan vain siksi, että se on väärin perustein otettu.

Aito allergiakaan ei oo tosiaan mikään ehdoton este, siedätyshoitoa ku pidetään nykyään parempana ja tehokkaampana hoitokeinona kuin eläimestä eristäytymistä. Se on sitten ihan eri juttu mitä kukakin viitsii sen allergian hoitamisen eteen tehä...

T: Kahden allergiaperheestä adoptoidun kissan ja sen yhden "muka liian vaativan rotuisen koiran" omistaja :p

Olli kirjoitti...

Tuohon edelliseen Bemaryn viestiin on pakko kommentoida, että meidän (nykyään) 3-henkisessä perheessä on kaksi astmaatikkoa ja kaksi koira-allergista. Lisäksi miehen pojan koira-allergia on huomattavasti helpottunut näiden vuosien aikana, vaikka on siedättynyt koiralle vain osa-aikaisesti. Kukaan meillä ei saa oireita koirasta, mutta en nyt tietenkään kehoita ketään hankkimaan koiraa allergiaoireiden poistamiseksi.

Kun tytär hankki Ollin, hän asui jo omillaan. Kun Olli muutti meille tyttären välivuoden ajaksi, teimme kuuden kuukauden sopimuksen ja jos meillä jollakin tulee pahoja oireita, tulee takaisin kotiin ja hakee koiran pois. Kun kukaan ei saanut oireita, välivuosi venyi ja muuttui lopulta ulkomaille muutoksi.

Marja-Leena kirjoitti...

Allekirjoitan kanssa lähestulkoon jokaisen rivin. Ok, itse en lue koiria annetaan, myydään palstoja niin en oikein tiedä mitä ne ilmoitukset pitävät sisällään. Toki joskus elämäntilanne oikeasti voi muuttua. Voisin kuvitella, että avoero/avioero on tälläinen.

Meidän Ossi-parka se on ihmiselle allerginen. Näinkin voi käydä..

Laura ja Mauri kirjoitti...

Heips, tätä on pakko kommentoida minunkin, koska osuit kirjoituksessasi aivan samaan epäkohtaan jota minäkin olen usein ihmetellyt...yksi ryhmä on myös nuoret parit, jotka luopuvat koirasta lapsentulon vuoksi. Sinänsä validi syy kyllä koska kyllähän vauvan tulo mullistaa arjen täysin, ei siinä mitään, mutta sitä en ymmärrä että eikö nämä parit tule ajatelleeksi sitä, miten sitten pärjätään kun lapsia aletaan tekemään? Eihän ne lapset aina tule suunnitellusti, mutta näitä tapauksia näkee niin paljon nykyään, että väkisinkin tulee mieleen että vauvakuumeeseen on otettu koira, joka joutaa sitten pois kun se vauva oikeasti tulee. Nyt saattaa joku vanhempi tästä kommentista älähtää, eikä tarkoitukseni olekaan yleistää - ainoastaan sanoa että tämä koirastaluopumisen syy on mielestäni yleistynyt selvästi.