perjantai 15. kesäkuuta 2012

Torstai on touhua täynnä.

Eilen teimme perinteisen sunnuntairetken sijaan torstairetken. Minä, isäntäihminen ja nakkikoira sekä järjestelmäkamera suuntasimme satamaan nauttimaan jäätelöistä, auringosta ja kesäpäivästä. Kuvasaalis ei ole suuren suuri, sillä suurimmassa osassa kuvista näkyy myös ihmisiä ja koska tämä on kakkiranttalille omistettu blogi, ei ihmisnaamojen näyttäminen ole soveliasta.

Puistovahti Von Nakkerton tarkkaavaisena työssään.
 Mauno piti tehokkaasti silmällä koko puistoa. Se rekisteröi lajitoverit ja olisi mielellään suorittanut myös linnunpelätin virkaa. Noinkohan sataman ravintola haluaisi palkata nakkikoiran kesätöihin? Lokit, naakat ja varikset pysyisivät poissa asiakkaiden lautasilta ja lisämausteena koirien ystävät saisivat viihdykettä ympäriinsä touhuavasta pötkökoikusta. Ai ei vai? No, täytynee siis jatkaa vapaaehtoistyötä...

Puistonpenkin selkänojaa vasten näkee kauemmas!
Torstairetki väsytti Maunon totaalisesti. Kotiin tullessamme koira köllähti sohvalle ja nukkui siinä autuasta unta tunnin tai pari. Liikuntaa nakki ei saanut paljoakaan, mutta virikkeitä sitäkin enemmän. Onneksi kesällä retkien tekeminen on vaivatonta.

En malta odottaa ensimmäistä mökkireissua veneilyineen... Siitä raportoidaan sitten täälläkin!

2 kommenttia:

Mirkku kirjoitti...

Toivottavasti Maunokin sai jäätelöä,
niin reippaasti herra tuntui puistoa vartioineen, että siitä hyvästä olisi ollut jäätelöpalkka aiheellinen!:)

Liisa kirjoitti...

Mirkku, Mauno sai tyytyä töttörön jämään, mutta sisällä oli kyllä vielä hitunen pehmistä. Olen kuullut huhua, että ollessani reissussa Mauno olisi käynyt hoitamassa lintujenhäätötehtäviä grillillä, ja saanut palkaksi ihan oikeaa makkaraa!