Mauno on nyt hieman yli puolitoistavuotias. Se on lyhyet elämänsä aikana käynyt läpi monenlaisia vaiheita ja suhtautumisia erilaisiin asioihin, eikä koskaan voi etukäteen tietää, millaisessa moodissa se on seuraavalla viikolla. Perusluonteeltaan se on koko ajan ollut vilkas ja pentumainen, yhtä aikaa rohkea ja luottavainen, mutta toisaalta varautunut. Tämä varautuneisuus tulee esiin lenkkeillessä, kun vastaan tulee vieraita ihmisiä ja koiria.
 |
| Doctor Jekyll. |
Astutusreissun jälkeen Mauno on monin tavoin rauhoittunut ja aikuistunut. Se malttaa pötkötellä enemmän eikä kiihdy niin korkeille kierroksille. Leikki loppuu kun lelu otetaan pois, eikä Mauno vaadi leikin jatkumista esim. näykkimällä. Tämä muutos on varmasti tapahtunut pikkuhiljaa, mutta astutusreissun jälkeen sen huomasi selkeimmin, kun koira oli vähän aikaa poissa kotoa.
Kotona Mauno on siis oikein kiva kaveri, mutta lenkillä sen kanssa on välillä vaikeaa. Kun Mauno oli napero, siedätin sitä omasta mielestäni ahkerasti: Mauno tapasi erilaisia koiria eikä saanut huonoja kokemuksia, kukaan ei esimerkiksi koskaan hyökännyt sen kimppuun. Siitä huolimatta toisen koiran nähdessään Mauno on hyvin varautunut ja tämä varautuneisuus purkautuu helposti rähinänä, joka tosin kestää sen yhden ärähdyksen verran. Jos Mauno saa lähestyä toista koiraa omilla ehdoillaan, ongelmaa ei ole. Samoin jos toinen koira kävelee edellä, Mauno on ainoastaan kiinnostunut, ei jännittynyt. Pähkinänkuoressa Mauno rähähtää vain, kun joutuu ohittamaan vastaan tulevan koiran liian läheltä.


Miksi sitten lähestymme toisia koiria hihnassa? No, emme lähestykään. Ennen näiden rähinöiden alkamista Mauno sai pyytämättä luokseen irrallaan olleen saksanpaimenkoiran sekä toisella kerralla labbiksen. Emäntäihminen ei ole tarpeeksi jämäkkä, eikä "se on ihan kiltti!"-kanssakoiranomistaja tarpeeksi valveutunut. Tästä lähtien lupaan pyhästi valistaa kohti tulevia koiranomistajia siitä, että tämä puree, älä tule. Vaikkei purekaan, tai mistäs sitäkään tietää kun tarpeeksi suureen paineeseen laitetaan.
Ihmisiin Mauno suhtautuu kaksijakoisesti. Se vaikuttaa siltä, että haluaisi hyökätä luokse, mutta todellisuudessa Mauno ei uskalla lähestyä ihmistä, joka esimerkiksi kutsuu sitä rapsuteltavaksi. Ihmiset se ohittaa tyynesti ja huomioimatta paljon todennäköisemmin kuin koirat.
Ohittamista ollaan harjoiteltu herkkujen kanssa ja nyt testissä on lapanen. Ihmisten ohittamisessa lapanen toimii, mutta koirien kohdalla molempien kanssa tulos on heikko, ja hankintalistalla onkin uusi, vinkuva lelu vain lenkkejä varten. Jos pääsemme ohittamaan tarpeeksi kaukaa, Mauno kyllä katselee toista koiraa, muttei rähise ja malttaa kävellä kaikilla neljällä jalallaan. Näin talvella pakoreittejä ei vain ole, kun kadut ja polut ovat kapeita ja ympärillä on vain autotietä tai syvää hankea.
Tämä huonosti käyttäytyminen hihnassa on minulle aivan uusi juttu, sillä kaksi aikaisempaa koiraamme eivät reagoineet toisiin koiriin juuri lainkaan. Niistä kumpaakaan ei sen ihmeemmin koulutettu, vaan ohittamiset onnistuivat kuin itsestään.
Omia kokemuksia saa jakaa kommenttilootaan: Miten teidän ohitukset onnistuvat ja miten siihen tilanteeseen on päädytty?