"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita."

Ihan aluksi, kiitos edelliseen postaukseen kommentoimisesta :)! Mukava huomata, että muitakin huolettaa kiertolaiskoirien kohtalo. Ja toden totta, samasta aiheesta oli juttua Koiramme-lehdessä, ilmankos aihe olikin jäänyt mielen perukoille pyörimään! Saatan palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä siitä riittää kirjoitettavaa vaikka useampaankin postaukseen. Nyt kuitenkin takaisin arjen tapahtumiin.

Emäntäihmisen vapaapäivät ovat oivallista aikaa puuhastella koiran kanssa asioita, joita ei työpäivinä ehdi tai jaksa puuhailla. Eilen lähdimme Maunon kanssa päivälenkille tarkoituksena suunnata eläinkauppaan valjaita sovittelemaan. Melkein heti ovesta ulostauduttuamme alkoi kuitenkin sataa vettä, eikä märän koiran vieminen sovituspuuhiin tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. Niinpä kutsuimme itse itsemme ystäväni luokse kahville :) Maunolla oli mukavaa nuuskutellessa uutta paikkaa ja varsinkin eräs punainen kumisaapas sai Maunon jakamattoman huomion. Mauno on siitä mukava koira, että se on helppo viedä kaikkialle mukaan. Se on pieni, joten se ei kokonsa puolesta ole kovin tuhovoimainen, ja kiellettyjen tavaroiden pureskelukin tuntuu jäävän koko ajan vähemmälle. Lisäksi luotan sen sisäsiisteyteen täysin, joten kylässäkään ei tarvitse pelätä väärään paikkaan lirahtavia merkkauspisuja.

Touhuamisesta väsyksissä, tyytyväinen koira.

Tänään kyläilimme leikkitreffeillä koirakaverin luona. Kaveri oli simpsakka ja NOPEA podengotyttö, jonka perässä Mauno-parka ei pysynyt alkuunkaan. Nakkireppana jäi aina kiertämään kukkapuskia ja huhuilemaan, että minnes se kaveri nyt meni, kun toinen oli jo aikoja sitten kiitänyt toiseen päähän pihaa. Huolimatta tästä pienestä erosta fysiikassa koirulaiset tulivat mukavasti juttuun ja Mauno nautti vapaana olosta, pusikoiden tutkiskelusta ja koirakaverista, jota sai lähestyä ja leikittää koiramaisin elkein.

"Se oli kyllä kiva tyttö, mutta mihin ihmeessä se aina välillä hävisi?"

Toivon hartaasti ja sydämeni pohjasta, että Maunon ystävällinen luonne säilyisi myös myöhemmälle iälle, eikä uroskoirille niin kovin tyypillinen räyhäkkyys nostaisi päätään. Maunon leikkauttaminen häilyy edelleen mielessä, mutta menetetäänkö kulkusten mukana myös jotain koiran perimmäisestä luonteesta? Vai helpottaako hormonien hiipuminen koirankin oloa, kun se ei ole koko ajan viettiensä vietävissä?

Hyvän leikin kruunaa hyvät unet pehmeässä peittokasassa.

Nyt vain toivotaan lisää aurinkoa, lisää mukavia koirakavereita ja lisää unohtumattomia kesäpäiviä. Näitä kaikkia myös teille kaikille :)

Keskiyön avautumista kodinvaihtajakoirista.

Tiedossa ei ole aikaisia heräämisiä, joten emäntäihmisellä on aikaa seikkailla internetin ihmeellisessä maailmassa kun nakkikoira nukkuu jaloissa ja isäntäihminen kyljessä kiinni. Toisinaan viihdytän itseäni lueskelemalla Apulan ilmoituksia. Ennen kuin aloitan vuodatukseni, haluan selvittää seuraavat seikat:

- Kritiikki, jota tulen esittämään, EI koska kaikkia Apulasta löytyviä ilmoituksia
- Minulla ei ole mitään Apulan ylläpitäjiä tai käyttäjiä vastaan, vaan voisin tehdä näitä samoja huomioita mistä tahansa myyntipalstasta tai -kanavasta

Ja sitten asiaan. Lueskellessani ilmoituksia kotia etsivistä koirista törmään jatkuvasti muutamiin huolestuttaviin ilmiöihin. Ensimmäinen on hyvin nuorten koirien tarjoaminen uuteen kotiin. Alle vuoden ikäisille koirille etsitään kotia hyvin usein "ajanpuutteen" tai pitovaikeuksien vuoksi, tietysti mieluiten omakotitalosta. Pakko ihmetellä, että eikö nuoren koiran mahdolliseen energisyyteen ole tosiaankaan osattu millään tavalla varautua? Ja eikö sitä aikaa voida järjestää, kun koira kerran on hankittu? Harva tekee yli yhdeksän tunnin työpäiviä ja jos tekee, niin silloin vastuullinen kasvattaja (tai tässä tapauksessa henkilö, jolta pentu on hankittu) olisi kyseenalaistanut pennun hankinnan järkevyyden ja pentu olisi jäänyt hankkimatta. Koiran aktivointi ei loppujen lopuksi ole rakettitiedettä ja kaikilla normaalisti töissä käyvillä ihmisillä kyllä liikenee siihen aikaa. Valitettavan usein nämä nuoret kodinvaihtajat ovat isoja, sekarotuisia koiria. Kenties rotukoiran hankintaan olisi joutunut uhraamaan hieman enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa, jolloin päätöstä olisi joutunut myös tarkastelemaan useammalta kantilta. Kasvattajan avustuksella kotiin olisi mahdollisesti päätynyt myös omiin resursseihin paremmin istuva rotu, kun taas sekarotuisten pentujen haltija saattaa vain haluta pennuista nopeasti ja helposti eroon...

Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Toinen kodinvaihtajien ryhmä on vanhat, yli yhdeksänvuotiaat koirat. Eikö olisi armollisempaa viedä koko elämänsä tutussa ympäristössä elänyt koira piikille, kuin siirtää vastuu vanhuuspäivistä jollekin uudelle, kenties epäsopivalle omistajalle? Toisinaan nämä vanhat kodinvaihtajat ovat jo valmiiksi vaivaisia sydänvikoineen ja kaihineen. Periaatteessa eläkekodin etsimisessä ei ole mitään vikaa, mutta silloin kun koirasta halutaan eroon alkavien vanhuuden vaivojen takia, on lopettaminen mielestäni kaikille mukavampi vaihtoehto. Myös sille koiralle, joka ei elämänsä päättymistä osaa etukäteen murehtia.

Kolmas porukka, joka minua ihmetyttää, on sekarotuiset pentueet joita myydään kuin puhdasrotuisia. Esimerkiksi sekarotuisia koiria, joissa chihuahuaa, hintaan 700 euroa. Tai rekisteröimättömiä chihupentuja hintaan 1000 euroa. MITÄ IHMETTÄ? Miksi joku haluaa maksaa rekisteröidyn pennun hinnan koirasta, jonka vanhemmille ei ole välttämättä teetetty terveystarkastuksia, joiden sukutaulusta ei välttämättä ole mitään tietoa ja joita ei pysty rekisteröimättöminä vakuuttamaan? Pahimmassa tapauksessa nämä pennut ovat pentutehtaiden tuotoksia ja parhaimmassakaan tapauksessa en keksi niiden maailmaan saattamiselle mitään kovin järkevää perustetta. Iloinen joukkio on myös erilaisten - anteeksi nyt vaan - munanjatkerotujen risteytykset, joista osa todennäköisesti jatkaa myyntipalstoilla alkanutta uraansa myöhemmin kohdinvaihtajina, kun monen vaativan ja kovapäisen rodun risteytys ei olekaan automaattisesti muuttunut kiltiksi sohvanreunalla kököttäväksi huonekaluksi.

Keskiyön avautuminen on päättynyt ja verenpaine tasaantunut, nyt voin hyvin mielin painua nukkumaan. Jakakaa ajatuksia kommenttilaatikkoon, saa olla myös eri mieltä!

"Voin ottaa iisimmin.."

Maunon ja meidän ihmisten juhannus oli erityisen onnistunut! Perjantaina suuntasimme keskelle-ei-mitään isäntäihmisen harrastuskerholle ja viihdyimme siellä lauantaihin saakka. Fiilistä hieman heilautti molempien takarenkaiden eriaikainen puhkeaminen autosta samalla reissulla, mutta siitäkin selvittiin ja onpahan nyt sellainenkin riesa koettu. Mauno nautti täysillä huomiosta ja vapaana juoksentelusta, pysyi koko ajan tasaisen rauhallisena ja malttoi jopa nukkua.

Miksi kävellä kun juoksemallakin pääsee?

Tämä oli myös siitä historiallinen reissu, että Mauno ei tuhonnut mitään! Se ei purrut poikki yhtäkään hihnaa eikä järsinyt mitään kiellettyä, vaan tyytyi pikaisesti maistamaan ja jatkamaan sitten tutkimuksiaan. Ehkä ikä alkaa sittenkin rauhoittaa pureskeluvimmaa? Voisikohan olla?

Välillä Mauno joutui olemaan hetken kiinni, kun nenän edestä meni esimerkiksi lentokone. Ilme on surumielinen, mutta vastalauseita ei juurikaan esitetty.

Kiinni ollessaankin Mauno jatkoi tutkimuksiaan.

Vielä juhannuksena ei ollut Maunon aika uiskennella. Se kahlailee kyllä kovasti ja menee mielellään veteen, mutta uimista se ei ole uskaltautunut kokeilemaan. Veikkaan, että se ei uskalla, koska ei tiedä osaavansa. Hännän kastumista täytyy myös välttää viimeiseen asti ja häntä sojottaakin vedessä puikkona, visusti vedenpinnan yläpuolella.

Rannalta löytyy vaikka mitä jännää nuuskittavaa.

Lauantai-iltana kävimme vielä ystäviemme mökillä, missä piha oli iso ja nurmikkoinen. Siellä Mauno purki energiaansa juoksentelemalla päättömästi koko sen ajan, kun olimme ulkona! Täysillä grillille, pikavauhtia laiturille, kiitojuoksua saunalle ja sama uudelleen. Tästä seurauksena oli sylissä kiltisti uinuva nakkikoira ja sen päälle vielä kahdentoista tunnin yöunet. Jos Mauno saisi päättää, juhannus voisi olla joka päivä.

Luontokuvaaja on onnistunut ikuistamaan Nakkis Villimus Preerimuksen.

Toivottavasti kaikilla muillakin oli mukava juhannus ja säästyitte kärventyneiltä viiksiltä ja punkin puremilta :) Meillä pientä harmia aiheuttivat itikat, joiden jäljiltä Maunon selässä on kourallinen pieniä paukamia, mutta ne eivät onneksi vaikuta olevan kutisevaa laatua.

Ranttalia juhannusta!

Mauno tutkii, onko tyrskyihin turvallista mennä.

Mauno-mäyräkoiran elämän ensimmäinen juhannus starttaa huomenna. Luvassa on rauhallista hengailua ja paljon vapaana temmeltämistä, toivottavasti säästymme sateilta ja punkeilta.

Rauhallisen ranttalia Juhannusta kaikille tasapuolisesti :)!

ps. Edellisen postauksen haukkuhämmennyksessä unohdin kokonaan mainita, että Mauno on oppinut uuden, hienon taidon: Se osaa nyt kulkea portaat myös alaspäin! Joskin se siitäkin huolimatta kulkee matkan edelleen yleensä sylikyydillä ;)

Olisihan se pitänyt arvata..

Olen monet kerrat tyytyväisenä kehunut, että Mauno ei hauku. Se ei ole lainkaan haukkuherkkä. Se ei hauku ovikellolle eikä leikkiessään. No, nyt tilanne on tietenkin muuttunut..

Tuppisuu nakki. Tähän asti.

 Näköjään Mauno on yhden vuoden täytettyään todennut, että se on nyt MIES ja sen on käyttäydyttävä sen mukaan. Jo kahtena aamuna Mauno on haukkunut aamulehden jakajalle ja tänään se teki jotain, mitä en todellakaan tiennyt sen tekevän. Se haukkui päiväpostille. Ja koska mäyräkoiran ääni ei ole mikään pieni ja heleä, koko käytävä varmasti kaikui. Syöksyin samantien torumaan nakkikoiraa (iltavuoron vuoksi olin aamupäivän kotona) ja se tietenkin loukkaantui verisesti ja mulkoili minua kulmiensa alta pitkän aikaa. Kurkkuuni asettui painava möykky. Mitä jos koira haukkua louskuttaa yksin ollessaan taukoamatta? Olen sanonut joka ikiselle tapaamalleni naapurille, että meille pitää heti kertoa jos koira pitää ylimääräistä ääntä. Mitä jos kukaan ei kehtaa sanoa? Mitä jos saan kuulla asiasta vasta, kun mitään ei ole enää tehtävissä?

Tarkoitukseni oli kirjoittaa Maunon uusista napuroista, mutta tämä haukkukohtaus sai pasmat menemään aivan sekaisin. Miksei koira hauku silloin, kun joku tulee kotiin? Tai silloin kun olemme itse kotona? Jos tämä oli vain kertaluontoinen rähähdys? Ensimmäiseksi tulee mieleen koiran blokkaus eteisestä, jolloin se ei pääse kuuntelemaan rapusta kuuluvia ääniä. Ja minä kun niin toivoin, että aitojen ja tilan rajaamisen aika olisi jo ohi...

Vertaistukea ja vinkkejä vastaanotetaan. Myös leikkauttaminen tuntuu koko ajan paremmalta idealta..

Torstai on touhua täynnä.

Eilen teimme perinteisen sunnuntairetken sijaan torstairetken. Minä, isäntäihminen ja nakkikoira sekä järjestelmäkamera suuntasimme satamaan nauttimaan jäätelöistä, auringosta ja kesäpäivästä. Kuvasaalis ei ole suuren suuri, sillä suurimmassa osassa kuvista näkyy myös ihmisiä ja koska tämä on kakkiranttalille omistettu blogi, ei ihmisnaamojen näyttäminen ole soveliasta.

Puistovahti Von Nakkerton tarkkaavaisena työssään.

 Mauno piti tehokkaasti silmällä koko puistoa. Se rekisteröi lajitoverit ja olisi mielellään suorittanut myös linnunpelätin virkaa. Noinkohan sataman ravintola haluaisi palkata nakkikoiran kesätöihin? Lokit, naakat ja varikset pysyisivät poissa asiakkaiden lautasilta ja lisämausteena koirien ystävät saisivat viihdykettä ympäriinsä touhuavasta pötkökoikusta. Ai ei vai? No, täytynee siis jatkaa vapaaehtoistyötä...

Puistonpenkin selkänojaa vasten näkee kauemmas!

Torstairetki väsytti Maunon totaalisesti. Kotiin tullessamme koira köllähti sohvalle ja nukkui siinä autuasta unta tunnin tai pari. Liikuntaa nakki ei saanut paljoakaan, mutta virikkeitä sitäkin enemmän. Onneksi kesällä retkien tekeminen on vaivatonta.

En malta odottaa ensimmäistä mökkireissua veneilyineen... Siitä raportoidaan sitten täälläkin!

Mauno 1 vee!

ELOKUU ensimmäistä päivää uudessa kodissa.

ELOKUU ensimmäisiä ulkoiluja, niin pieni! Kuvassa taannoin poikki purtu hihna ja eka panta, joka piti lopulta vaihtaa pienempään vielä pitkäksi aikaa.

ELOKUU emäntäihmisen synttäripäivä ja "synttärilahja" nauttimassa auringosta.

SYYSKUU lehdet alkoivat jo tippua pikku-ulkoilijan maisteltaviksi.

SYYSKUU ekaa kertaa mökillä ja seisomista harjoittelemassa kiven päällä.

LOKAKUU nahkamassu, jänökorva. Lempilelu Kalevi Kirahvi alareunassa.

LOKAKUU syystalkoita vahtimassa, vasta nyt ensimmäiseksi ostettu panta on sopiva käyttöön.

JOULUKUU ensimmäisen joulun poseerauksia.

HELMIKUU komea sivuprofiili.

HELMIKUU lumisten erämaiden pantteri!

MAALISKUU aurinkoinen kevät, Maunon ensimmäinen.

HUHTIKUU uusi kökötyspaikka.

TOUKOKUU etsi kuvasta remppanakki.

TOUKOKUU uusilla hoodeilla chillailemassa.

KESÄKUU nakkikoira yksi vuotta!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.

Mauno Ensio nakkikoira mäyrämöyry yksi kokonaista vuotta. 

Kymmenen kuukautta silkkaa rakkautta (ja hermojen kiristelyä). Toivottavasti vielä monenmonta edessä.

Hepulimapuli.

Pienellä mäyräkoiralla on usein aihetta hepulointiin. Hepuli iskee yleensä iltalenkillä, kun koira irrotetaan hihnasta, mutta toisinaan se iskee myös sisätiloissa. Epäsopivin aika hepulirallille oli eräänä aamuna, kun Mauno intoutui pinkomaan täysillä ympäri kämppää kello viisi. Näin kerrostalon ylimmässä kerroksessa se ei ole kovin soveliasta.

Eilen kävimme iltalenkillä pokkarin kera. Tällä kertaa hepuli iski keskellä laskuvarjohyppääjiksi lakastuneita voikukkia.

Hepulimapuli tulee, pois alta!

"Okei, hepuli ohi, kuuntelen!"

Onneksi Mauno aina hepulin päätteeksi antaa kiinni ja lenkki jatkuu kuin ennenkin. Sisätiloissa hepuli päättyy yleensä mukavaan asentoon pehmeälle alustalle. Tekisi ehkä ihmisillekin hyvää silloin tällöin riehua täysillä!

Homecoming.

Palasin reissusta eilen, kohtuullisesti ruskettuneena ja rentoutuneena. Olin siis pienessä kissojen kansoittamassa kylässä Kreikassa, jossa aktiviteetit rajoittuivat lähinnä ympäriinsä tallusteluun. Muutama koirakin pyöri iltaisin kaduilla, muunmuassa yksi superlihava labbiksen oloinen pullero. Koirat saivat viettää aikaa omistajiensa kanssa niin kahviloissa kuin pienissä puodeissakin, ja jälleen kerran huomasin kaipaavani samanlaista suvaitsevaisuutta Suomeenkin. Täytynee tosin tässä yhteydessä mainita, että kävin tänään aamulenkillä varaamassa kampaaja-ajan ja Maunokin oli tervetullut kampaamoon tätä varausta suorittamaan.

Tunnistaako joku kohteen?

Kotona vastassa ei ollut kiltistynyt ja kypsynyt nakki, kuten edellisessä postauksessa toivoin, vaan poikki purtu hihna ja päreiksi syödyt valjaat. Edessä on siis reissu eläinkauppaan. Ainakin minulla on viimein hyvä syy ostaa Maunolle nahkainen talutin. Maunolla on kohta synttärit, ja yhden vuoden ikään mennessä se on purrut poikki kaksi fleksiä ja nyt sitten yden tavallisen taluttimen. Jos sama tahti jatkuu, nakkikoira pääsee pian ulkoilemaan ketjussa...

Selailin kotiin palattuani jonkin aikaa nettiä sohvalla ja sain kylkeeni kiinni selvästi ikävissään olleen nakin. Kun lauma oli kasassa, pääsi pötkökoirakin viimein rentoutumaan.

"Mamma on kotona, kaikki on kunnossa taas."

Huomatkaa viereen järjestetyt luut :)

Paluu arkeen alkaa onneksi vasta maanantaina, joten tämän viikon ehdin järjestellä uutta kotia ja viettää aikaa Maunon kanssa. Onko muilla bloggaajilla reissusuunnitelmia kesäksi? Lähteekö koira mukaan?