Muonat, safkat, sapuskat.

Mauno kupilla.

Antibioottikuuri pisutulehdukseen on loppunut ja edessä on vielä kontrollinäytteen vieminen lääkärille, raportoin sen tilanteesta sitten kun aika on :) Nyt aion kirjoitella ruuasta, sillä olen tehnyt Maunon ruokinnan suhteen viimeaikoina muutamia oivalluksia.

Mauno on pennusta pitäen syönyt Nutron nappulaa. Nappula (tai napura tai papana tai raksu, mikä nyt kenellekin) on koiramaailmassa aikamoinen mielipiteiden jakaja. Toisten mielestä nappulat ovat ehdoton ei, toiset syöttävät lähimarketin halvinta kuivamuonaa hyvillä mielin. Nutron nappulaa saa eläinkaupasta ja ainakin omasta vinkkelistäni se on sopinut Maunolle hyvin. Kaikenlaiset muut ruokintakokeilut ovat aiheuttaneet hilseilyä ja vatsanpuruja, Nutron kanssa karva on kiiltänyt ja kaikki ollut muutenkin kunnossa.

Noin vuosi sitten kiiltävässä karvassa ja pikkuisen punkerossa kunnossa.

Nappulan lisäksi Mauno saa säännöllisen epäsäännöllisesti raakoja naudan rusto- ja putkiluita, valmiita kanapohjaisia barf-sekoituksia sekä ihan perinteisiä puristerullia ja härkäpuikkoja. Kokonaisvaltaiseen barf-ruokintaan emme ole siirtymässä, vaikka se tuntuu olevan Hyvän Koiranomistajan merkki.

Yksi muutos ruokintaan on nyt kuitenkin tulossa. Bongasin Mustin ja Mirrin mainoslehdykästä, että syöttämämme kana-riisi-nappula sisältää runsaasti energiaa. Maunon ei tarvitse olla ainakaan yhtään energisempi (eikä lihavampi) joten tänään ostimme kokeiluun saman merkin lammas-riisiä. Vähemmän valkuaista, vähemmän rasvaa, mutta kuitenkin samoja hyviä ominaisuuksia kuin kanapohjaisessa ruuassa. Raportoin teille, miten tämän uuden nappulan kanssa käy; Maistuuko, kestääkö maha (uuteen ruokaan totutellaan toki pikkuhiljaa vanhan rinnalla) ja kiiltääkö turkki jatkossakin.

Tämä ei muuten ollut Nutron maksettu mainos, vaikka se siltä saattoi kuulostaakin! Mitä teidän hauvelinne syövät :)?

Matalan mahan murheita.

Kiukuttaa vähän, kun siellä lääkärissä laitettiin selälleen köllöttämään.

Kun keli on kurainen ja masu hyvin matalalla, saattaa käydä niin, että pöpö hyppää masun alta roikkuvaan ulokkeeseen ja tuloksena on pisutulehdus. Niin kävi jälleen meidän Maunolaiselle. Edellinen tulehdus oli Maunon ollessa vielä pikkuinen, marraskuussa 2011. Oireet olivat tälläkin kertaa samat - verestävää eritettä sieltä. Soitin samantien ajan tutulta eläinlääkäriasemalta ja pohdiskelin, että omien asioiden hoidossa en ole koskaan noin sähäkkä.

Joko saa liikkua?

Edellisellä kerralla riitti Piltti-purkissa toimitettu pisunäyte ja sen perusteella määrätty antibioottikuuri, kustannuksia tuli muutaman kympin verran. Tällä kertaa lääkäri halusi koiran paikan päälle ja minähän vein. Eturauhanen tunnusteltiin, nakkero kellautettiin selälleen pehmustettuun kouruun ja masun läpi ultrattiin rakko. Pisunäyte otettiin neulalla suoraan rakosta vatsanahan läpi, mutta se ei tuntunut olevan mitenkään kivuliasta, ainakaan toisinaan dramaattiseksikin heittäytyvä Mauno ei ollut moksiskaan. Lopputulema oli tulehdus ja sama antibiootti kuin aiemminkin, lasku tosin oli huomattavasti isompi. Virtsakiviä tai muuta epämääräistä ei löytynyt, mutta jos tulehdukset uusivat niin tilannetta kehotettiin kontrolloimaan. Lääkäri oli mukava ja ammattitaitoisen oloinen, kohteli Maunoa nakkikoiralle soveltuvalla kunnioituksella. Mäyris - ainakin tämä meidän - loukkaantuu helposti, joten liian hätäinen tai raju kohtelu ei oikein käy.

Kaivurin käpälät.

Kotiin palattiin kymmenen päivän antibioottikuurin kanssa. Mauno ehti vielä pisunäytteen tuloksia odotellessa rähjätä shelttireppanalle, joka pahaa-aavistamattomana saapui vastaanotolle Herra Mäyrän kanssa yhtä aikaa. Ihme elvistelijäksi on ruvennut meidän Mauno, ehkä ikää alkaa olla jo sen verran? Kesäkuussa täyteen tulee kolme vuotta.

Tämä oli nyt Maunon viides käynti lääkärillä jostain muusta syystä kuin rokotukset tai silmien kuvaaminen. Mielestäni se on paljon, mutta olen toisaalta pohtinut, että Mauno on varmasti moneen muuhun koiraan verrattuna melkoisessa erityistarkkailussa. Se viettää paljon aikaa emäntäihmisen välittömässä läheisyydessä, joten kaikki normaalista poikkeava havaitaan nopsasti. Onneksi Maunon vaivat eivät ole olleet vakavimmasta päästä ja ne ovat parantuneet hyvin. Nytkään koirasta ei huomaa, että se on kipeä - kuvissa pötkötellään sohvalla käskyn alla, muu aika menee touhutessa.

Onko teidän mielestänne viisi lääkärireissua kolmivuotiaalle koiralle paljon vai vähän?