Ihan alkuun, kiitos kaikille jotka kertoivat kokemuksista ja tsemppasivat hampaidenpoistoasiassa! Tätä bloggailu on parhaimmillaan ja tämä kokemuksien jakaminen on yksi niistä syistä, miksi päätin perustaa blogin koiranpennulle.
Tällä hetkellä potilas nukkuu vilttien alla nojatuolissaan autuaan tietämättömänä maailman menosta. Kerron nyt ihan vaihe vaiheelta mitä lääkärireissulla tapahtui, jos joku joskus myöhemmin lukee tätä viedessään omaa koiraansa vastaavanlaiseen operaatioon. Muut voivat halutessaan hypätä suoraan lopussa oleviin kuviin :)
Saavuimme tutulle eläinlääkäriasemallemme hyvissä ajoin, jotta Mauno kerkesi vähän nuuskutella ja ihmetellä, ennen kuin mitään erikoista tapahtui. Punnituksessa Mauno painoi 10,7 kiloa, eli paino tuntuisi asettuvan tuohon vajaaseen yhteentoista kiloon ainakin tällä hetkellä. Hetken aikaa odoteltuamme pääsimme eläinlääkärin huoneeseen, jossa lääkäri katsoi mistä hampaista oli kysymys ja antoi Maunolle rauhoittavan pistoksen. Mauno ei tästä piikistä tuumannut mitään, ei siis vinkaissut tms. Tämän jälkeen otin Maunon syliin ja istuskelin huoneen nurkassa sen aikaa, että koirulainen nukahti. Nukahtamiseen meni ehkä pari minuuttia.
Kun Maunolainen oli unten mailla, nostin sen takaisin pöydälle. Lääkärin avustaja ajeli hieman karvoja Maunon etujalasta ja laittoi sille tipan. Tämän jälkeen nukkuva hauveli kannettiin toiseen huoneeseen. Minä jäin huoneen ulkopuolelle odottelemaan, mutta ovi oli auki ja pystyin samalla juttelemaan eläinlääkärin kanssa. Lääkäri oli ihmeissään, koska poistettavat hampaat olivat aivan kokonaisia, eli juuri ei ollut lainkaan haurastunut tai "syöpynyt" (mikä lieneekään oikea termi).
|
Poistetut hampaat. |
Ylemmästä kuvasta sitä ei kunnolla huomaa, mutta toisessa hampaassa juuri oli myös jännästi mutkalla, enkä usko että se olisi mitenkään voinut tippua itsekseen. Ihan hyvä siis, että päädyin hampaiden poistamiseen eläinlääkärin toimesta. Vasemmanpuoleisesta hampaasta näkee, mikä osa hampaasta oli suussa näkyvissä ja miten pitkä juuri on. Nämä hampaat sijaitsivat siis heti yläkulmureiden etupuolella ja niiden viereen oli kummallekin puolelle kasvanut jo uudet hampaat.
Kummankin poiston jälkeen eläinlääkäri ompeli suuhun pari itsestään sulavaa tikkiä. Sen jälkeen nukkuva lötköpötkö nostettiin patjalle ja kiedottiin vällyihin, ja sitten alkoikin kyydin odottelu. Eläinlääkäri sanoi, ettei herätä Maunoa pistoksella, koska nukutusaine on osa kivunlievitystä. Lisäksi Mauno sai pistoksena kipulääkettä. Muuta kipulääkitystä ei kuulemma tarvita ja tikitkin tosiaan sulavat itsekseen. Hintaa operaatiolle tuli vajaat 200 euroa, josta meidän vakuutuksemme onneksi korvaa noin puolet.
|
Ison peittokasan alla. |
|
Potilas taju kankaalla. Panta jäi kaulaan, enkä viitsinyt alkaa pujottelemaan sitä pois nukkuvalta koiralta. |
Hankalinta tähän asti tässä operaatiossa on ollut nukkuvan koiran siirtely. Mäyris kun tuppaa olemaan niin pitkän mallinen, etteivät kädet meinaa riittää koko kropan tukemiseen. Saa nähdä missä vaiheessa nakki alkaa heräillä ja miten se voi, vinkuuko jne. Hengissä on kuitenkin :)