Ihan aluksi, kiitos edelliseen postaukseen kommentoimisesta :)! Mukava huomata, että muitakin huolettaa kiertolaiskoirien kohtalo. Ja toden totta, samasta aiheesta oli juttua Koiramme-lehdessä, ilmankos aihe olikin jäänyt mielen perukoille pyörimään! Saatan palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä siitä riittää kirjoitettavaa vaikka useampaankin postaukseen. Nyt kuitenkin takaisin arjen tapahtumiin.
Emäntäihmisen vapaapäivät ovat oivallista aikaa puuhastella koiran kanssa asioita, joita ei työpäivinä ehdi tai jaksa puuhailla. Eilen lähdimme Maunon kanssa päivälenkille tarkoituksena suunnata eläinkauppaan valjaita sovittelemaan. Melkein heti ovesta ulostauduttuamme alkoi kuitenkin sataa vettä, eikä märän koiran vieminen sovituspuuhiin tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. Niinpä kutsuimme itse itsemme ystäväni luokse kahville :) Maunolla oli mukavaa nuuskutellessa uutta paikkaa ja varsinkin eräs punainen kumisaapas sai Maunon jakamattoman huomion. Mauno on siitä mukava koira, että se on helppo viedä kaikkialle mukaan. Se on pieni, joten se ei kokonsa puolesta ole kovin tuhovoimainen, ja kiellettyjen tavaroiden pureskelukin tuntuu jäävän koko ajan vähemmälle. Lisäksi luotan sen sisäsiisteyteen täysin, joten kylässäkään ei tarvitse pelätä väärään paikkaan lirahtavia merkkauspisuja.
|
Touhuamisesta väsyksissä, tyytyväinen koira. |
Tänään kyläilimme leikkitreffeillä koirakaverin luona. Kaveri oli simpsakka ja NOPEA podengotyttö, jonka perässä Mauno-parka ei pysynyt alkuunkaan. Nakkireppana jäi aina kiertämään kukkapuskia ja huhuilemaan, että minnes se kaveri nyt meni, kun toinen oli jo aikoja sitten kiitänyt toiseen päähän pihaa. Huolimatta tästä pienestä erosta fysiikassa koirulaiset tulivat mukavasti juttuun ja Mauno nautti vapaana olosta, pusikoiden tutkiskelusta ja koirakaverista, jota sai lähestyä ja leikittää koiramaisin elkein.
|
"Se oli kyllä kiva tyttö, mutta mihin ihmeessä se aina välillä hävisi?" |
Toivon hartaasti ja sydämeni pohjasta, että Maunon ystävällinen luonne säilyisi myös myöhemmälle iälle, eikä uroskoirille niin kovin tyypillinen räyhäkkyys nostaisi päätään. Maunon leikkauttaminen häilyy edelleen mielessä, mutta menetetäänkö kulkusten mukana myös jotain koiran perimmäisestä luonteesta? Vai helpottaako hormonien hiipuminen koirankin oloa, kun se ei ole koko ajan viettiensä vietävissä?
|
Hyvän leikin kruunaa hyvät unet pehmeässä peittokasassa. |
Nyt vain toivotaan lisää aurinkoa, lisää mukavia koirakavereita ja lisää unohtumattomia kesäpäiviä. Näitä kaikkia myös teille kaikille :)
9 kommenttia:
Punainen kumisaapas kuulostaa hyvältä, "Kamut"-sarjiksessahan yhdellä hahmolla oli rakas punainen sukka. Maunostakin saisi kyllä aikaan kokonaisin sarjissarjan!
On ihanaa, kun on sellainen (ja tällainen kuin Mirkku) koira, jonka kanssa voi mennä minne vaan. Mäyryläisen pieni koko ja hyvä käytös helpottavat kummasti koiran ja omistajan elämää!:)
Samanlaisia kulkusmietteitä täälläkin, nylkytysvimma on loputon ja hajujen nuuskutus ja lipominen lenkillä lähentelee järjettömyyttä - mutta muutoin koiruus on kyllä niin kiltti, iloinen, puuhakas ja kaikin puolin täydellinen luonne, etten haluaisi puuttua kulkusiin. Onhan niitä kokemuksia, hyviä ja huonoja; joidenkin luonne ei muutu mitenkään, joistakin tulee taas passiivisia tylsimyksiä. Toistaiseksi nuuskutuksen ja nylkytyksen kanssa pärjätään, joten kulkuset saavat olla ja pysyä :)
Podengo oli rodun nimenä ihan vieras, mutta googlettelun tuloksena löytyi nimi useammalle mitäköhän rotua toi kivan näköinen koira on -ihmettelylle!:)
Minäkin olen miettinyt tuota pallien napsaisua. Meidän ihana 1-vee uros on kaikille ihmisille ja lapsille todella ystävällinen ja on saanut viimeisen puolen vuoden aikana erittäin paljon koirakontakteja, mutta siitä huolimatta on alkanut äristä toisille koirille lenkillä. Se on tosi ikävää.
Olen vähän miettinyt niin, että kun ihmisten tahdon alaisuudessa eläminen ei ole kuitenkaan koirille täydellisen luonnollinen olotila (vaikka niiden elämä voikin olla varsin täyttä ja onnellista), niin ehkä sitä voi helpottaa poistamalla osan siitä vietistä, jota kaupunkilaiskoira ei pääse toteuttamaan mielin määrin. Mutta siltikään en ole tehnyt vielä päätöstä...
Mirkku, hei, tuossa sarjisjutussa on ideaa! Täytyypä luonnostella joku Maunon tempaus paperille tässä lähiaikoina :) On tosiaan huomattavasti helpompi viedä kylään pieni ja vähän karvaa jälkeensä jättävä koiru, kelpaa sellaisillekin jotka eivät muuten koirista niin välitä.
Jaltsa, tuo on tosiaan hankala kysymys. Meillä kulkusten napsaisua puoltaa eniten vastikään alkanut räyhäys, joka on noloa ja typerää. Toisaalta, mitä jos luonne ei muutukaan lainkaan? Hankala kysymys!
Tämä kaveri oli tarkalleen ottaen portugalin podengo, keskikokoa ja lyhytkarvainen. Ne pienemmät karkeakarvaiset ovat kyllä myös mainion oloisia!
Anni, meilläkin tänään viimeksi räyhättiin PIENELLE PENNULLE?! Huoh. Ihan samanlaisia mietteitä on ollut tuon kastraation suhteen, saa nyt nähdä mihin tulokseen tässä tullaan.
For mоst up-to-dаte infoгmatiοn уou haѵe to pау a ѵiѕit
internеt anԁ on the web I founԁ thіs ωeb sіte as a most excellent
ѕite for most up-to-date updаtes.
Also see my website > Additional Info
Apргecіating the time and energy
you put into your site and in depth infoгmation you
provide. ӏt's awesome to come across a blog every once in a while that isn't the same οld rehashed material.
Great read! I've bookmarked your site and I'm
adding your RSЅ fеeds tο mу Google аccount.
Also visit my homepage: http://Www.prweb.com/releases/silkn/Sensepilreview/prweb10193901.Htm
Thегe's certainly a great deal to find out about this subject. I like all the points you made.
Look at my weblog: Silk N Sensepil
Thiѕ агtiсle іs truly a niсe onе it asѕіѕtѕ neω the web
ρeoplе, who arе wiѕhing іn favor
of blοgging.
Check out mу blog ρost Greengaged.com
The gentle will flash, briefly pause, and then flash
the next quantity. Some others may well have family duties that demand a entirely able automobile.
Look at my page: obd logger
Lähetä kommentti