"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita."

Ihan aluksi, kiitos edelliseen postaukseen kommentoimisesta :)! Mukava huomata, että muitakin huolettaa kiertolaiskoirien kohtalo. Ja toden totta, samasta aiheesta oli juttua Koiramme-lehdessä, ilmankos aihe olikin jäänyt mielen perukoille pyörimään! Saatan palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä siitä riittää kirjoitettavaa vaikka useampaankin postaukseen. Nyt kuitenkin takaisin arjen tapahtumiin.

Emäntäihmisen vapaapäivät ovat oivallista aikaa puuhastella koiran kanssa asioita, joita ei työpäivinä ehdi tai jaksa puuhailla. Eilen lähdimme Maunon kanssa päivälenkille tarkoituksena suunnata eläinkauppaan valjaita sovittelemaan. Melkein heti ovesta ulostauduttuamme alkoi kuitenkin sataa vettä, eikä märän koiran vieminen sovituspuuhiin tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. Niinpä kutsuimme itse itsemme ystäväni luokse kahville :) Maunolla oli mukavaa nuuskutellessa uutta paikkaa ja varsinkin eräs punainen kumisaapas sai Maunon jakamattoman huomion. Mauno on siitä mukava koira, että se on helppo viedä kaikkialle mukaan. Se on pieni, joten se ei kokonsa puolesta ole kovin tuhovoimainen, ja kiellettyjen tavaroiden pureskelukin tuntuu jäävän koko ajan vähemmälle. Lisäksi luotan sen sisäsiisteyteen täysin, joten kylässäkään ei tarvitse pelätä väärään paikkaan lirahtavia merkkauspisuja.

Touhuamisesta väsyksissä, tyytyväinen koira.

Tänään kyläilimme leikkitreffeillä koirakaverin luona. Kaveri oli simpsakka ja NOPEA podengotyttö, jonka perässä Mauno-parka ei pysynyt alkuunkaan. Nakkireppana jäi aina kiertämään kukkapuskia ja huhuilemaan, että minnes se kaveri nyt meni, kun toinen oli jo aikoja sitten kiitänyt toiseen päähän pihaa. Huolimatta tästä pienestä erosta fysiikassa koirulaiset tulivat mukavasti juttuun ja Mauno nautti vapaana olosta, pusikoiden tutkiskelusta ja koirakaverista, jota sai lähestyä ja leikittää koiramaisin elkein.

"Se oli kyllä kiva tyttö, mutta mihin ihmeessä se aina välillä hävisi?"

Toivon hartaasti ja sydämeni pohjasta, että Maunon ystävällinen luonne säilyisi myös myöhemmälle iälle, eikä uroskoirille niin kovin tyypillinen räyhäkkyys nostaisi päätään. Maunon leikkauttaminen häilyy edelleen mielessä, mutta menetetäänkö kulkusten mukana myös jotain koiran perimmäisestä luonteesta? Vai helpottaako hormonien hiipuminen koirankin oloa, kun se ei ole koko ajan viettiensä vietävissä?

Hyvän leikin kruunaa hyvät unet pehmeässä peittokasassa.

Nyt vain toivotaan lisää aurinkoa, lisää mukavia koirakavereita ja lisää unohtumattomia kesäpäiviä. Näitä kaikkia myös teille kaikille :)