Kuulumisia kuumuudesta

Pitkästä, pitkästä aikaa kirjoittelen muutaman sanasen tänne Maunon blogiin! Melkein vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, Mauno mäyräliini on matkustanut junassa, laivassa ja autossa tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. On käyty sekä Virossa että Puolassa eläinlääkärillä ja kummasteltu jos jonkinlaista uutta piirrettä mäyräherran käytöksessä.

Kuvassa Mauno ulkoilee meidän lähipuistossa

Kaikkiaan Maunolle kuuluu melko hyvää, tällä hetkellä se toipuu vajaa viikko sitten suoritetusta kastraatiosta. Olen pohtinut Maunon leikkauttamista useinkin, mutta nyt eturauhaseen ilmaantunut kysta sinetöi päätöksen. Mauno täytti kesällä 5 vuotta, eikä tuosta enää nuorene, joten leikkauttaminen tässä vaiheessa oli mielestäni ihan hyvä idea. Haava on parantunut hyvin, ainoana vaivana meillä on vielä näin syyskuussa jatkuvat +30 asteen helteet: Helle ei koskaan ainakaan edistä mitään paranemisprosessia. Mauno nauttii auringosta ja käy vähän väliä parvekkeella tankkaamassa aurinkoenergiaa kuin mikäkin lisko. Lenkkeily ei näillä asteilla oikein onnistu, lähinnä köpöttelemme lähiympäristössä hiljaista vauhtia.

Olen aiemminkin kirjoitellut siitä, että Mauno ei varsinaisesti ole sieltä välinpitämättömimmästä päästä mitä tulee muihin koiriin, suomeksi sanottuna se siis rähjää toisinaan remmissä. Puolan koirakulttuuri on tästä näkökulmasta kauniisti sanottuna ihan perseestä. Täällä on tapana tuoda oma koira ihan toisen iholle, ja aika sukkela saa olla että pääsee pakenemaan ennen kuin joku tollo ehtii räyhäysetäisyydelle asti. Maunollehan nämä tilanteet ovat tietysti hyvin stressaavia eivätkä ainakaan helpota epävarmuuttaan räyhäämistä. Jos tilaa on tarpeeksi, ohitukset onnistuvat hyvin ja niissä on edistyttykin hienosti. On täällä muitakin huonosti käyttäytyviä koiria, symppaan kyllä heitä siinä samalla missä meitä.

Asettaakseni ärsykkeiden määrän johonkin mittakaavaan, voisin sanoa että lenkkeilyä voisi välillä verrata siihen, että jokaisella lenkillä ulkoiluttaisit koiraa keskellä keskikokoista kaupunkitapahtumaa. Koiria, lapsia, rullalautoja, lasinsiruja, leivänpaloja, autoja, raitiovaunuja, lisää autoja, hälytysajoneuvoja, kissoja ja polkupyöriä joutuu väistelemään siihen malliin, että rentouttavat hetket kesken lenkin ovat harvassa. Puolahan on siis pinta-alaltaan hieman Suomea pienempi maapläntti, jolle on ahtautunut reilu 38 miljoonaa ihmistä. Se on melko paljon se, varsinkin jos miettii, että Suomessa väki on vieläpä hajaantunut vähän sinne sun tänne. 

Mauno on päässyt tekemään tuttavuutta myös meriveden kanssa.

Minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa elosta ja kokemuksista täällä Puolan maalla ja matkoilla. Jos tulee mieleen jotain kysymyksiä tai postaustoiveita, niin voisin yrittää aktivoitua blogin kanssa ja kirjoitella teille vähän reissumäyriksen elosta.

Kommenttiboksi on teidän :)

Lentäminen koiran kanssa

Uudessa lähipuistossa ihmettelemässä.

Täällä sitä nyt ollaan! Mauno selvisi lentomatkasta hienosti. Kuten tapanani on, kerron nyt kohta kohdalta miten asiat etenivät.

Saavuimme lentokentälle reilu pari tuntia ennen lennon lähtöä, kuten Finnairilta oltiin lippujen varauksen yhteydessä suositeltu. Minulla oli matkalaukku, rinkka, reppu ja kangaskassi, sekä iso koiran matkaboksi ja koira mukana, joten saattaja tuli tarpeeseen. Otimme heti parkkipaikalta kärryn, jolla tavarakasan kuskaaminen onnistui edes hieman helpommin.

Kävin ensimmäiseksi check-in-tiskillä lähettämässä omat laukkuni koneeseen. Tiskiltä sain samoin tein mukaani virkailijan, jonka kanssa menimme hakemaan koiran ja boksin (jotka odottelivat sivummalla saattajakaverini kanssa). Tässä vaiheessa sanoin kaverilleni kiitokset ja heipat, ja lähdimme virkailijan ja Maunon kanssa kohti erikoismatkatavaroiden aluetta.

Mukanani tallustanut (ja kärriäni ystävällisesti työntänyt) virkailija soitti paikalle turvatarkastajan, joten odottelimme pari minuuttia erikoismatkatavaroiden jättöpisteellä. Paikalle saapuessaan turvatarkastaja pyysi minua kasaamaan boksin, joka oli tässä vaiheessa siis vielä kahtena kappaleena. Mauno meni kesken kasauksen boksiin istumaan, sitä taisi jo vähän jännittää ihmisvilinä ja outo tilanne. Koira piti kuitenkin ottaa vielä boksista pois tarkastuksen ajaksi. Tarkastus oli siis lähinnä kopassa olevien peitteiden nopea pölläytys. Sitten ei muuta kuin koira takaisin koppaan, ovi kiinni ja koira bokseineen päivineen suljetun oven taakse. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että unohdin kiinnittää vesikupin, mikä jäi tietysti harmittamaan. Eipä siinä auttanut kuin lähteä turvatarkastusta kohti ja odottelemaan koneeseen pääsyä.

Varsovan päässä kävin ensin hakemassa laukut hihnalta ja lähdin vasta sitten etsiskelemään Maunoa. Kärry toimi jälleen oivana apuvälineenä. Saapuvien matkatavaroiden vieressä päivysti kaksi miestä, jotka vaikuttivat kuuluvan henkilökuntaan. Toisen heistä värväsin saattelemaan minut koiran luo, sillä itselläni ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minne koirat lennon jälkeen toimitetaan. Marssimme koko matkatavara-alueen läpi aivan toiseen päähän, jossa jonkinlaisen erityismatkatavara-hässäkän luona ehdin ihan pienen hetken odottaa. Yhtäkkiä virkailija kysyi, että "Onko tuo sinun koirasi?" ja olihan se! Portin taakse oli ilmaantunut tutunnäköinen boksi, joka "That's my dog! He's mine!" hihkuntani jälkeen työnnettiin porttien sille puolelle, jossa itse seisoin.

Mauno ei heti suostunut tulemaan kopasta ulos, vaan jouduin purkamaan boksin, ennen kuin sain koiran nostettua syliin. Nakkiparka oli selvästi vähän järkyttynyt matkasta, eivätkä jalat oikein kantaneet. Koppa oli kuitenkin kuiva, joten mitään ei koirasta ollut ulos tullut matkan aikana. Järkytyskin meni nopeasti ohi ja isäntäihmistä odotellessamme Mauno joi, söi herkkuja ja haukkui kumeasti ilmeisen epäilyttävälle uniformupukuiselle miehelle, joka kehtasi kävellä ohitsemme kysymättä lupaa Suurelta Mäyräkoiralta.

Kaikkiaan lento meni siis hyvin, eikä edes vatsa mennyt sekaisin stressin määrästä huolimatta. Huolellisella boksiin totuttelulla oli varmasti positiivinen vaikutus matkan sujumiseen, ja täällä uudessa kodissa Mauno on edelleen nukkunut yönsä lentolaatikossaan. Sekä Suomessa että Varsovassa saimme kentällä paljon hymyjä ja katseita, mutta henkilökunnan lisäksi kukaan ei kehdannut tulla höpöttelmään. Ehkä hyvä niin, Mauno sai ainakin rauhassa valmistautua lentoon ja toipua lennon päätteeksi.

Saimme kehuja sopivan kokoisesta boksista, joten ilmeisesti ihmiset yrittävät usein lennättää koiriaan liian pienissä laatikoissa. Toki iso boksi oli hankala kuljetettava, mutta Maunolla oli siinä hyvin tilaa, mikä varmasti lisäsi turvallisuuden tunnetta. Mitään papereita meiltä ei kysytty missään vaiheessa, vaikka passi oli toki mukana. Puolan päässä kysyttiin (ohimennen) kahdesti, mistä maasta olemme tulleet, mutta pelkkä "Finland" riitti eikä papereita tarvinnut näyttää.

Lähipäivinä voisin kertoa siitä, miten elomme täällä Varsovassa on lähtenyt sujumaan.

Jännittäviä aikoja

Edellisen postauksen haasteet jäivät haastamatta. En ole kovin yllättynyt, mutta yritän kyllä skarpata!

Ajatukset ovat olleet aika vahvasti isoissa elämään liittyvissä asioissa, nimittäin näillä näkymin Maunosta tulee hyvin pian ulkosuomalainen mäyräkoira. Jotenkin tuntuu, että koko asiasta ei tee mieli vielä kirjoittaa, jos jokin meneekin pieleen. Suomalaista pessimismiä? Tänään varasin kuitenkin lennot minulle sekä Maunolle ja se tosiaan on sellainen aihe, josta haluan tänne blogiin kirjoittaa! Taikauskosta viis!

Tällaisessa kopassa Maunon on tarkoitus matkustaa.

Mauno on sen verran kookas kaveri, että matkustamoon sitä ei saa mukaan vaikka pitäisi millaisen laihdutuskuurin. Ruumassa matkustavalla koiralla tulee olla tuollainen kuvan kaltainen kova lentoboksi, jossa koiralla on tilaa seistä, kääntyä ja istua ilman, että pää osuu kattoon. Pitkällä makkarakoiralla koppa on suhteessa aika iso, sillä pituutta löytyy tietenkin paljon enemmän kuin korkeutta. 

Meillä kävi kopan kanssa hyvä tuuri, sillä löysin netistä käytetyn kopan erittäin edullisesti ja vielä täältä meidän kotikaupungista! Vaikka kopassa ei kuulemma ole koiraa pidetty, niin siinä mielessä se ei mene käyttämättömästä, että kaikenlaista pientä naarmua ja puutetta kopasta uuteen verrattuna löytyy. Hinta oli kuitenkin vain murto-osa uudesta kopasta, joten pienellä jeesusteippailulla häkki on oikein passeli!

Jännittävintä koko keikassa on se, että Mauno ei ole koskaan matkustanut lentokoneessa. Olen aika varma, että siinä vaiheessa kun koira katoaa henkilökunnan matkassa kohti lastaustoimia, niin ulina ja huuto kaikuu pitkin lentokenttää. Toivottavasti nakki kuitenkin rauhoittuisi nopeasti ja matka sujuisi ilman sen suurempia traumoja. Lento ei onneksi ole pitkä, kaikkiaan kopassa vietetty aika jää - jos mikään ei mene pieleen - muutamaan tuntiin. Valitsin tietenkin suoran lennon ja vielä kotimaisen lentoyhtiön, että saan höpötellä henkilökunnalle suomeksi. Maksoi paljon, mutta toisaalta kopan hankintahinnassa säästettiin joten lopputulos ei ole paha :)

Olemme treenailleet kopassa oloa myös ovi kiinni, ja lisäksi olen korvannut Maunon nukkumakopan nyt tällä lentoboksilla. Kun otin näitä kuvia, jouduin houkuttelemaan Maunon käskyn kanssa kopasta pois, eli ainakaan mitään syvää inhoa koppa ei onneksi aiheuta. Tilanne on todennäköisesti aivan erilainen sitten, kun kopassa on vietetty humiseva ja koliseva lentomatka. Olen lohduttanut itseäni ajatuksella, että esimerkiksi espanjalaiset rescue-koirat lennätetään aina Suomeen ja henkiin nekin jäävät, vaikka niillä ei ole välttämättä juurikaan kokemusta esim. autolla matkustamisesta.

Tämän pitkän ja seikkaperäisen selosteen jälkeen haluaisin kuulla, että onko blogin lukijoilla kokemuksia koiran lennättämisestä lentokoneessa? Miten hauveli suhtautui?

Kysymyksiä ja vastauksia

Nyt on päässyt käymään niin jännittävästi, että Mäyrisneiti Doriksen ihminen on haastanut meidät! Tässä haasteen säännöt suoraan Doriksen blogista:

1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa.2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 eri kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Award -haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia.
4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille.

Kuinka jännittävää :) Kyseessä taitaa olla Kakkiranttalin blogin toinen haaste kautta aikojen! Tässä meille annetut kysymykset ja vastaukset niihin, kuvituksena toimivat viimeaikaiset kuvat Maunon Instagram-tililtä.

Kesän ensimmäinen kuuma päivä ja reporanka Mauno.

1. Miksi juuri mäyräkoira?

Tähän kysymykseen olen saanut vastailla monesti! Meillä oli lapsuudenkodissani mäyräkoira, joka eli kanssani parivuotiaasta teini-ikään. Mäyräkoirassa on oikeastaan kaikki ominaisuudet, joista pidän koirassa: Kompakti koko, rauhallinen ja itsenäinen luonne, aktiivisuus tarpeen tullen, tietynlainen älykkyys ja persoonallisuus. Mauno on helppo ottaa mukaan joka paikkaan ja kaikki tykkäävät siitä. En muuttaisi siinä mitään :)

2. Kuvitellaan tilanne, jossa sinun tulee päättää kohde 50 000 euron lahjoitukselle. Minkä kohteen valitsisit ja miksi?

Täytyy myöntää, etten ole ehkä koskaan miettinyt asiaa näin yksityiskohtaisesti. Lottovoitosta unelmoidessa päättää aina antaa rahaa johonkin, mutta tosiaan, mihin? Jollain lailla haluaisin suunnata rahat koulutuksen kehittämiseen, sillä uskon, että koulutus ja sivistys johtavat parempaan yhteiskuntaan, parempaan eläinten kohteluun, tasa-arvoon jne. Mitään tarkkaa kohdetta en kylläkään osaa nimetä.

Mauno tykkää nukkuessaan painaa kirsun jotakin vasten. Yllättävän joustava tuo kuonon pää!

3. Jos saisit nyt aloittaa uuden harrastuksen, mikä se olisi?

Koiran kanssa vaiko ilman? Koiran kanssa aloittaisin jälkitreenit, Mauno olisi varmasti etevä jäljestäjä. Ilman koiraa haluaisin aloittaa joogan.

4. Bloggaisitko, jos et omistaisi koiraa? Jos vastasit kyllä, minkälainen blogisi olisi? Mitä se käsittelisi jne.?

Minulla tämä bloggaaminen on viime aikoina hyytynyt. Olen suunnitellut uutta, omille ajatuksille tarkoitettua blogia, mutten ole saanut aloitetuksi. Oma kriittisyys omia tekemisiä kohtaan estää usein tekemästä juttuja, jotka voisivat loppujen lopuksi olla kivoja ja onnistuneitakin. Viime kesänä minulla oli piilotettu blogi, joka käsitteli vuokrahevostani. Valitettavasti hepast aika jätti ja bloggaaminen jäi sen myötä :(

Mauno ja paras kaveri Myy riekkutauolla.

5. Kuluvan kesän kohokohta?

Kuluvaan kesään, kuten kesiin yleensäkin, on mahtunut paljon mukavaa ja ikimuistoista! Yhtä on vaikea valita, mutta reissut ulkomaille, mökille ja ympäri Suomen kuuluvat kyllä kärkikymmenikköön. Kuivakka vastaus, pahoittelut!

6. Turhin temppu, jonka koirasi osaa?

Postasin meidän uusimmasta tempusta kokonaisen postauksenkin aiemmin. Kyseessä on siis temppu, jossa Mauno tökkää käskystä esineen kumoon. En ole vielä keksinyt järkevää käyttötarkoitusta tälle.

Mauno Kannuskoskella pohdiskelemassa.

7. Millainen on koirasi normaali päivä?

Tällä hetkellä sellaista normaalia päivää ei oikeastaan ole, kun reissaamme ja touhuamme niin paljon. Välillä vietetään koko päivä kotosalla, välillä käydään tuulitunnelilla, mustikassa tai Facebookista bongatulla kimppakyydillä Helsingissä. Jospa syksy toisi taas töitä ja säännöllisen rytmin arkeen.

8. Paras muisto koirasi kanssa?

Hmm, tähänkin on vaikea keksiä yhtä yksittäistä muistoa. Maunon kanssa parasta on yhdessäolo: Lenkit, päiväunet koira kainalossa ja reissut. Näyttelysaavutukset tai onnistumiset keinoluolilla ovat niiden rinnalla toissijaisia :)

Mauno on ehtinyt kesällä veneilemäänkin.

9. Elämäsi koira? Kuka ja miksi?

Kaikki kolme koiraa, jotka ovat kuuluneet elämääni, ovat olleen omalla tavallaan niitä elämäni koiria. Tällä hetkellä elämäni koira on tietysti Mauno.

10. Jos voisit matkata ajassa taaksepäin, johonkin tiettyyn hetkeen, mihin matkustaisit ja miksi?

Yritän ajatella eteenpäin, tämä hetki on kuitenkin menneisyyden summa. Jos voisin muuttaa jotain, valitsisin ehkä toisen alan, jolle kouluttautuisin. Näillä nyt kuitenkin mennään, ja toki omasta koulutuksesta on apua esimerkiksi näissä blogijutuissa :)

11. Kallein eläinlääkärireissunne? Kerro siitä.

Oikaisen vähän. Maunon kalleimmasta eläinlääkärireissusta löytyy juttu tästä!

Sitten haasteen vaativin osuus, seuraavien bloggaajien haastaminen. Säästän haastamisen hieman myöhemmäksi, jotta ehdin tutkia ketkä kaikki on jo haastettu. Julkaisen kuitenkin nämä meidän vastaukset jo nyt, kun edellisestä postauksesta on jo vierähtänyt aikaa :)

Ketuttaa

Emäntäihmistä ketuttaa. Samoin mäyräkoiraa. Tässä ihan meidän kulmilla on ketun pesä. Kaikki meidän mukavat ja helpot lenkkireittimme ovat kettujen kansoittamia. Mauno haluaisi aina lenkillä mennä sinne, missä ketut ovat ja jos kettu sattuu näköpiiriin, eivät tassut kanna enää millään. Siis muuhun suuntaan, kuin kettua kohti. Ymmärrettävää, minkäs sitä koira vaistolleen voi, eikä tarvitse voidakaan. Mutta ärsyttäähän se, kun lenkeistä ei oikein tule mitään haistelun ja kettujen kyttäyksen vuoksi.

Tuossa yllä on isäntäihmisen lenkillä nappaama kuva ketusta. Näin lähelle poikaset tulevat, vaikka koira on mukana, tai ehkä juuri siksi. Koira kiinnostaa kettuja kovasti, ja ihmisiin ne ovat jo tottuneet. Pöljät kansalaiset ruokkivat kettuja ja niistä on tullut kesyjä. Asiasta on kirjoiteltu paikallisissa medioissa muistuttaen, ettei kettuja pitäisi ruokkia. Myöhäistähän se nyt on... Saas nähdä, millaiseksi meno muuttuu talvea kohti. Toistaiseksi meidän pitää varata lenkeille runsaasti aikaa ja hermoja.

Millaisia kohtaamisia villien eläinten kanssa teidän hauvelit ovat kokeneet?

Uusi temppu mielenvirkistykseksi!

Mauno on nopea oppimaan ja motivoituu hyvin herkuista, tai siis raksuista, joita se syö muutenkin. Temppujen opettaminen on siis suht helppoa, jos itsellä vain on selkeä käsitys siitä, mitä aikoo opettaa.

Toissapäivänä aloin opettaa Maunolle esineen koskettamista. Esineeksi valikoitui pikkuinen kameran jalusta, sillä halusin opetusvaiheeseen sellaisen esineen, joka ei ole mukana tavallisessa arjessa.

Mauno odottamassa käskyä ja esineenä käyttämäni kolmijalka.

Olen jo aiemmin opettanut Maunoa koskettamaan avonaista kämmentä "täp"-käskyllä. Käytin samaa komentoa, sillä Mauno yhdistää käskyyn jo jonkin tökkäämisen kuonolla. Aloitin opettamisen pitämällä kolmijalkaa kädessä, antamalla käskyn ja palkkaamalla, kun kuono osui kolmijalkaan. Aluksi esinettä voi pitää ihan lähellä koiran kuonoa, ettei virheitä pääse turhaan syntymään.

Varovainen lähestyminen.

Kun koira on riittävän monta kertaa käskystä tökännyt esinettä onnistuneesti, voi esineen laittaa lattialle. Jos koira yhdistää käskyn edelleen käteen, voi kättä pitää esineen takana tai esinettä voi osoittaa. Maunolle osoittaminen toimii hyvin, sillä se lukee muutenkin paljon eleitä.

Kun koira on riittävän monta kertaa koskettanut onnistuneesti lattialla olevaa esinettä, voi esineen siirtää kauemmas ja koiran lähettää käskyllä tökkäämään sitä. Kun Mauno oppi tempun kunnolla, aloin komentaa sen ensin maahan ja odottamaan: Muuten se olisi innoissaan tökännyt esineen kumoon heti kun sain sen lattialle pystyyn.

Töks.

Temppuja opetettaessa kannattaa pitää riittävästi taukoa, ettei koira väsy ja menetä mielenkiintoaan tai mene ylikierroksille. Itse en reagoi ns. vääriin vaihtoehtoihin, vaan odotan kunnes koira tekee oikein ja palkkaan siitä. Näin koira pitää temppujen opettelua mieluisena, eikä lopeta tarjoamasta ratkaisuja.

Tälle tempulle olisi varmaan jotain hyödyllisiä variaatioita, mutta itselleni ei tule mitään mieleen! Isomman koiran voisi opettaa avaamaan television napista tai painamaan vaikka ovikelloa, mutta miten varioida temppua tappijalan kanssa? Ideoita?

Lokoisaa Koiranpäivää!

Tänään 24.4. on kuulemma Koiranpäivä. Hyvää Koiranpäivää sitten vaan koko meidän porukalta!

Lisätietoa Koiranpäivästä Kennelliiton sivuilta.