perjantai 13. huhtikuuta 2012

Jotain ihan muuta.

Isäntäihminen oli viikon reissussa ja Mauno ehti sillävälin kehittää obsession - emäntäihmiseen. Mihin tahansa emäntäihminen meneekin, Mauno tepsuttaa perässä. Jos ovi sulkeutuu sen nenän edestä, alkaa mäyräkoiralle tyypillinen (?) korkea ja rasittava vinkuna. Jos emäntäihminen erehtyy istahtamaan lattialle, ei mene kuin hetki, ja mäyräkoira käpertyy syliin. Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessani tilanne on tämä...

Sylinakki.
Miten tähän nyt reagoisi? Olisiko sitä hyvillään mäyriksen huomiosta vai aloittaisiko jääkauden, jottei leimautumisesta aiheudu lieveilmiöitä? Taidan jäädä seuraamaan tilannetta.

Sitten hieman aiheesta sää. Ilmat ovat keväistyneet ja syksyllä siivoamatta jäänyt parveke sulanut, joten emäntäihmisen vapaapäivän kunniaksi Mauno pääsi tänään hengailemaan parvekkeelle.


Maan tasalla olevalta parvekkeelta on mukava seurailla läheisen tien liikennettä ja pihallakin liikkuu paljon ihmisiä. Ihmisten kannalta parveke on melko turha, sillä "näyteikkunassa" ei viitsi paljoakaan viettää aikaa. Koiran kannalta se on kuitenkin kiva ja kätevä.

Tällaista perusarkea olemme viettäneet. Kohta alkaakin sitten hulina, kun koko pieni koti pitää pakata pahvilaatikoihin ja siirtää toiseen paikkaan. Siinä riittää varmasti Maunollakin totuttelemista.

Joko olette bonganneet kevään ensimmäiset leskenlehdet tai perhoset?

5 kommenttia:

Aikku kirjoitti...

Tänään aamulenkillä bongattiin neljä joutsenta, mutta muuten on vielä talvista ja lumista. Pihalla on lunta ihan riittämiin, eikä taida vapuksi edes sulaa. Yleensä äitienpäivän aikaan täällä pääsee haravoimaan.

Maunollahan on mainio päivystysparveke, mutta miten käy uudessa paikassa? Paraneeko vai huononeeko päivystysmahdollisuudet?

Mirkku kirjoitti...

Teillä on jo ihanan keväistä!
Törmäsin eilen kevään ensimmäiseen perhoseen, pelastin sen kaupungin kadulta räpistelemästä. Liekö raukka ollut vielä talven jäjiltä sekaisin, kun ei tahtonut päästä lentoon?

Liisa kirjoitti...

Olli, oi, joutsenia! Meidän metsässä majailee vain pikkulintuja, mutta mukavan keväiseltä niidenkin laulu kuulostaa.

Uudessa kodissa parveke on korkeammalla ja isompi. En paljasta vielä enempää, aikomuksena on tehdä juttu uudesta kämpästä Maunon näkökulmasta!

Mirkku, tämän postauksen jälkeiset päivät ovat olleet harmaita ja sateisia.. Tosin, keväine kelihän sellainenkin on. Minkä merkkisen perhosen pelastit? Joskus muistan kuulleeni ennustuksen, jonka mukaan ainakin sitruunaperhosen näkeminen ensimmäisenä tietää iloista kesää!

Jalo kirjoitti...

Kappas, taas löyty uus hiano koiraploki! Ja erityismaininta tosta bannerista, se on h-i-a-n-o :D Me tullaan mamman kans jatkossaki lueskeleen teidän kuulumisia!

Liisa kirjoitti...

Heippa Jalo ja ihmiset, ja tervetuloa lukemaan! Allekirjoittanut on vieraillut teidän blogissa monet kerrat, on vaan niin laiska kommentoimaan.. Suosikkipostaukseni oli se, jossa luetellaan kaikki Jalon tuhoamat tavarat :D! Jatketaan vierailuja puolin ja toisin, mahtavaa kevättä sinne! Ja kiitos myös kehuista banneria koskien :)