|
Kyjen hard boiled softie ennen Maunoa. |
|
Kyjen hard boiled softie puoli tuntia Maunon jälkeen. |
Leluun oli kiinnitetty lappunen, jossa luki Super Tough. Varmistelin asiaa vielä myyjältä, joka lupaili sisällä olevan vingun olevan kovaa tekoa. Ja onhan se! Ulkopuoli ei sitten niinkään. Sääliksi käy söpön lampaan naamaa. Hymy on hyytynyt!
Lopuksi vielä kuva-arvoitus.
|
Mistä tietää että nakki on auttanut remontissa? |
Voin paljastaa vastauksen saman tien. Heti kirsun yläpuolella on pienen pieni valkoinen maalipiste. Aikaisemmin maalia oli päässä, selässä sekä tassuissa. Mauno on syönyt remontin aikana reiän kahteen sähköjohtoon, yhden hengityssuojaimen, suikaleen kalliista tapettirullasta, maalisiveltimen (puhtaan), lukuisia härkäpuikkoja ja kaksi pehmolelua. Onneksi remontti alkaa olla jo voiton puolella, jäljellä vielä listoittaminen ja se ultimate-koetus: Ikea-kalusteiden kokoaminen!
Tänään olemme olleet Maunon kanssa kotona pyykkiä pesemässä ja pakkailemassa, jotta keittiö saadaan laatoitettua ilman karvaisia häiriötekijöitä. Sunnuntaina olemme menossa Haminaan, arvaatteko miksi? Vielä ei jännitä, koska en ole ehtinyt miettiä koko asiaa. Onko kukaan blogin lukijoista tulossa myös?
Keväisin remppaterveisin, Mauno ja emäntäihminen.
3 kommenttia:
Kyllä sää Mauno olet ollut tehokas. Eikö ne ihmiset tiedä, ettei mäyräkoiran kestävää lelua ole vielä keksitty ja toisaalta kaikki lelut on tehty leikkimistä varten. Minkäs sille sitten tekee, jos leikkiminen, suolistaminen ja silpominen ovat mäyräkoiran mielestä synonyymejä.
Olli ja Mauno olisivat kahdestaan melkoisen kepposteleva pari!
Me meinattiin ostaa tuollainen lelu viime viikolla juuri siksi, että siinä luki sen olevan erityisen kestävä. Ajattelin kuitenkin silloin, että tuskinpa kestää meillä ja päädyin taas kerran umpikumiseen leluun. Onneksi säästettiin se raha!
Olli, olet asian ytimessä. Leikki ei ole mikään leikki, jos siihen ei liity tuhoamista. Paitsi etsimisleikki on hyvä, siinäkin tosin tuhotaan herkkuja! Tuossa kepposkaksikkoasiassa olet oikeassa, ehkä osittain siksi en ole vielä ollenkaan harkinnut Kakkiranttali Kakkosta ;)
Mirkku, loppujen lopuksi Mauno onnistui rikkomaan vingunkin, vähän tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen. Sinne meni taas melkein parikymppiä... Tästä lähtien ostan Maunolle lelut kierrätyksestä tai kirpparilta, eipähän tule niin kalliiksi :)
Lähetä kommentti