lauantai 11. huhtikuuta 2015

Meillekö mäyräkoira?


Olen viime aikoina kuullut monesti Maunoa rapsutelleilta tutuilta ja tuntemattomilta sanat "Pitäisiköhän meidänkin ottaa tämmöinen!" Tässä mietteitäni siitä, millainen mäyräkoira mielestäni on ja mitä pitää huomioida, jos halajaa mäyräkoiran omistajaksi:

1) Mäyräkoira on aktiivinen metsästyskoirarotu. Vaikka monet mäyrikset jahtaavatkin lähinnä jääkaapille kävelevää omistajaansa tai jäljittävät parasta nukkumapaikkaa sohvalla, on syvällä geeniperimässä metsästyskoiran sielu. Mäyris vaatii aktivointia, ja jos sallittua tekemistä ei ole tarjolla, energia purkautuu jotenkin muuten. Koiralle täytyy keksiä tekemistä silloinkin, kun itseä ei huvittaisi tai kun töissä on ollut pitkä ja ikävä päivä. Etenkin pentuna ja teini-iässä koira kuin koira tarvitsee paljon puuhaa, vanhemmiten riittää vähempikin touhuilu.

2) Mäyräkoira on hyvä lenkkikaveri. Hieman yksilöstä ja tottumuksesta riippuen mäyräkoira on reipas lenkkikaveri, joka jaksaa lyhyehköistä jaloistaan huolimatta painella helposti tunnin ja toisenkin. Mauno ei mielellään kävelisi sateella tai jos maa on kovin märkä, mutta määrätietoisella suostuttelulla lenkkeily onnistuu kaikilla keleillä. Tiedän olevan myös jokasään mäyräkoiria!

3) Mäyräkoira on älykäs, mutta ei välttämättä halua miellyttää. Tapaamani mäyräkoirat ovat pääsääntöisesti olleet älykkäitä. Ne oppivat helposti, niin hyvässä kuin pahassakin; Huomaamattaan voi opettaa koiralle paljon sellaista, mitä ei toivoisi sen osaavan! Mäyris ei kuitenkaan odota ohjeita samaan tapaan kuin vaikka osa noutajista, vaan osaa toimia myös itsenäisesti ja testaa usein, voisiko käskyt ja ohjeet kiertää tai jättää huomiotta.

4) Mäyräkoira on suuri koira pienessä paketissa! Mäyräkoira, kuten kaikki muutkin koirarodut, pitää sosiaalistaa ja kouluttaa, jotta sen kanssa on helpompi elää. Vaikka mäyris on pieni ja hauskan näköinen, sitä pitää kouluttaa johdonmukaisesti. Hyvin pidetty mäyräkoira on maailman mainioin koirakaveri, joka saa vieraat huokailemaan ihastuneina "Pitäisiköhän meidänkin ottaa tämmöinen!" ;)

Vai mitä mieltä olette te muut arvoisat mäyrisbloggaajat :)?

3 kommenttia:

Riitu ja se palvelusväki kirjoitti...

Itse en olisi mäyristä ottanu, mutta kohtalo puuttu peliin ja en hetkeäkää ole katunu, sydämen kokonen kiitos Heidille Porvooseen ja Riitun äipälle sinne jossain!

Lukukoira Sylvi kirjoitti...

Totta! Mäyrikset on kaikkea tuota ja vielä paljon muuta :)

varshawada kirjoitti...

Harrah's Cherokee Casino & Hotel - Mapyro
Harrah's Cherokee 세종특별자치 출장마사지 Casino & Hotel in Cherokee, North 안성 출장샵 Carolina offers 목포 출장마사지 gaming, luxury hotel accommodations, a casino, a seasonal outdoor pool, 목포 출장안마 and a 하남 출장안마 seasonal Olympic-sized