Luolakuulumisia

Sohvapottu, sylihauva, kettujen kauhu ja väsymätön lenkkikaveri. Sitä kaikkea on mäyräkoira!

Eilen Maunon kasvattaja tuli hakemaan minut ja Maunon kyytiin ja suuntasimme auton kohti Ristiinaa. Suur-Savon Mäyräkoirakerho järjesti avoimet luolatreenit ja sinne menimme Maunon, kasvattajan uuden urospennun sekä Maunon luolavalio-pikkusiskon kanssa. Pikkusisko tosin oli vain seuraneitinä, se ei enää treeniä tarvitse.

Harmittaa, kun en itse ymmärrä paljoakaan siitä, miten koiran pitäisi luolassa työskennellä. Muutenkin olen sellainen kaupunkilaisuuvelo siellä metsämiesten keskellä, sylitän vaan Maunoa vaikka sen pitäisi olla autossa häkissä :D Mauno sai kuitenkin kehuja. joten teki ilmeisesti niin kuin pitikin! Ahdingosta ei edelleenkään mennyt, vaan ahdinko piti kääntää pystyyn. Mauno kyllä meni kyljelleen ja ahdingon suulla näkyi vaan sätkivä koiran pyllerö, mutta ei niin ei. Ehkä ensi kerralla! Luolassa meni ihan reippaasti ja haukkui ketulle. Treenari kysyi, onko Mauno ollut luolassa aikaisemmin, ja kun vastasin että on, niin kysyi että "Menikö silloin näin hyvin?!" ja vaikutti muutenkin olevan tosi tyytyväinen Maunon suoritukseen. Itse tein vaan niin kuin käskettiin ja kanniskelin Maunoa milloin nurkan taakse kun ahdinkoa käännettiin ja milloin ahdingon suulle. On kyllä kiva katsoa, kun oma sohvapottu oikein syttyy ja raivokkaasti haukkuu kettua, mutta kuitenkin vähän niinkuin leikkii, eli ei ole mitenkään ahdistuneen tai yltiöstressaantuneen oloinen.

Kotimatkalla autossa oli aika hiljaista, kun nakkikoirat vetivät unta palloon. Kotona käytin Maunon suihkussa (ketun haju on aika pistävä) ja sieltä se kipitti loppuillaksi nukkumaan sohvalle peiton alle. Myös Suuret Metsästäjät nukkuvat mieluiten pehmeällä alustalla peittoon kääriytyneinä ;)

Nyt Maunolta olisi tarkoitus pudottaa vielä pikkuisen painoa, ja lähteä sitten yrittämään uudelleen ahdinkoon menoa. Sitä ennen käydään isäntäihmisen kanssa reissussa ja Mauno menee hoitoon, joten niin blogin päivittämiseen kuin muihinkin koiratouhuihin tulee pieni paussi. Toivotaan, ettei reissun päältä tartu matkaan kulkukoirien armeijaa kotiin tuotavaksi!

Solakka poika ja asiaa koiran laihdutuskuurista

Hei taasen! En olekaan muistanut hehkuttaa Maunon solakoitumista. Viime lääkärireissulla selvisi, että Mauno painaa 10,5 kiloa. Edellisessä punnituksessa painoa oli 11,8 kiloa. Aikamoinen ero, varsinkaan kun oma silmä ei ole meinannut huomata mitään muutosta!

Näin söpö ja solakka on Mauno-mäyriäinen!

Mauno on käynyt näyttelyissä viimeksi toukokuussa 2013. Silloin se sai arvosanaksi H, koska oli heavy. Sama kohtalo oli saman vuoden pääsiäisnäyttelyssä, jossa arvosteluun oli kirjattu "kookas" ja "erittäin raskasrunkoinen". Silloin en itse tajunnut, että kansankielellä koira oli lihava punkero :D Mauno on aina ollut sporttinen, lihaksikas ja sillä on vahva sukupuolileima, eli tyttökoiraksi sitä ei ole luultu koskaan. Muut näyttelyissä menestyvät lyhytkarvaiset ovat tosi paljon suippanampia rakenteeltaan kuin Mauno, mutta siitä huolimatta Mauno oli tuolloin lihava. En vain itse älynnyt sitä.

Syyskuussa kävimme keinoluolilla räyhäämässä ketulle ja siellä luolan pitäjä, pitkän linjan mäykkykasvattaja kommentoi, että Mauno on punkero. Silloin jotenkin itsekin tajusin, että koirassa on lihasten lisäksi myös liikaa rasvaa. Jos luolajuttuja halusi kokeilla ihan tosissaan, olisi koiran oltava sutjakammassa kunnossa. Tästä alkoi operaatio solakampi mäyräkoira.

Mauno rakastaa pinkomista! Onneksi, sillä aktiivisuus helpottaa laihtumista.

Aloimme kiinnittää tarkempaa huomiota Maunon ruokamääriin. Mauno oli aiemmin nirso, eikä välttämättä syönyt kuppia tyhjäksi. Kun ruuan määrää alettiin säännöstellä, nirsoilu loppui. Nykyään kaikki mitä kuppiin laittaa, menee, ja nopeasti meneekin. Tarkkailen Maunon kylkiluita ja jos vyötärö alkaa näyttää tosi kapealta, lisätään ruokaa hetkeksi. Jos kelit ovat huonot ja liikunta vähäistä, annetaan ruokaakin vähemmän. Onneksi (?) Maunon polla ei kestä pitkiä lyhyiden lenkkien kausia, joten irti juoksemista ja reippaita lenkkejä monipuolisissa maastoissa harrastetaan meillä säännöllisesti. Pihaahan meillä ei ole, joten koiraa pitää aina lähteä erikseen liikuttamaan. Joskin sisälläkin juostaan ja hypitään pallon ja lapasen perässä päivittäin.

Monet Maunoa harvemmin nähneet kaverini ovat sanoneet viimeisen vuoden aikana, että se on laihtunut. Itse näen muutoksen parhaiten tuosta vaa'an lukemasta. Näin on hyvä, ja solakampi mäykky on onnellisempi mäykky :)!

Talvien talvi ja uusi ruoka

Kuva: Lauri Aapro

Tänä talvena ollaan saatu nauttia runsaasta lumesta sekä kauniista aurinkoisista kävelyistä jäätyneellä Saimaalla. Muutaman viikon päästä isäntäihminen ja emäntäihminen lähtevät katsomaan aurinkoa vähän lähemmäs päiväntasaajaa. Pysytellään siihen asti vielä näissä lumisissa maisemissa!

Meillä on ollut pieniä suuria terveyshuolia. Maunon pisutulehduksen jäljiltä virtsanäytteestä löytyi runsaasti struviittikiteitä ja jouduimme siirtymään pariksi kuukaudeksi Royal Caninin erikoisruualle. Ruuan on tarkoitus liuottaa kiteet ja kuurin jälkeen katsotaan, mihin suuntaan ruokintaa muutetaan. Erittäin harmillinen vaiva, etenkin kun uuden ruuan kanssa on omat haasteensa. Ravintosisältö on kovasti erilainen kuin aiemmassa ruuassa, joten annosten kokoa on jouduttu vähän pohdiskelemaan ettei Mauno olisi jatkuvasti nälkäinen. Uuden ruuan myötä pisuhätä yllättää useammin ja ulostamisenkin kanssa rytmi on erilainen. Tuleekohan tässä nyt liikaa informaatiota :D? No, toivotaan että totutaan kaikki uuteen ruokaan. Hyvin se ainakin maistuu, jos ei muuta.

Sellaista tällä kertaa, toivoakseni seuraavalla kerralla olisi vähän iloisempia uutisia ja kuulumisia! Onko kellään muulla muuten ollut ongelmia kiteiden kanssa?

Loppuun vielä sellainen vinkki, että Maunon Instagram-tili päivittyy hieman tasaisempaan tahtiin kuin tämä blogi, jos pelkät kuvat kiinnostavat :)

Sanojen ja antibioottien syömistä

Edellisessä postauksessa kerroin, että Mauno ei juurikaan käytä takkia lenkillä. Olisi pitänyt arvata, että blogissa ääneen sanottu tulee muuttumaan, ja niin kävi tässäkin tapauksessa.

Taustoitan ensin vähän. Maunoa tuntuvat vaivaavan aina samat vaivat ja viime maaliskuussa koettu harmi masun alla on jälleen vaivanamme samoin oirein. Tällä kertaa piipahdimme kunnallisella eläinlääkärillä, sillä olimme liikkeellä kävellen ja matka on lyhyempi kuin vakiolekurille. Lääkäri oli oikein mukava ja Mauno käyttäytyi hienosti. Rakko ultrattiin ja koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen siinä vaiheessa, kun kylmää geeliä laitettiin masunahalle ^_^ Matkaan saimme reseptin antibioottikuuriin ja kehotuksen kontrolliin kuurin loputtua. Samat sävelet kuin aiemminkin, tosin antibiootti on eri ja tuntuu uppoavan Maunolle hyvin, kinkun kanssa toki.

Tässä vanhassa kuvassa Mauno painelee jäällä ilman takkia ja tyytyväisenä. 

Mutta tosiaan, vaikka Mauno ei kovin sairaalta ole vaikuttanutkaan, en ole halunnut ulkoiluttaa sitä -16 asteen pakkasessa nakuna. Niinpä olemme ottaneet käyttöön Hurtan takin, ja parin ensimmäisen lenkin neuvottelujen jälkeen Mauno on kävellyt takissa varsin tyytyväisenä! Tänään laitoin tassuihin vahaa ja tarkoituksena oli mennä jäälle, kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Jäälle päästiin, mutta viiden metrin jälkeen koira jumahti, eikä auttanut kuin lähteä takaisin päin. Uusi yritys keväämmällä...

Mäyräkoiran pukeminen

Muutama sananen mäyräkoiran pukemisesta ja siitä, miksi sitä ei pääsääntöisesti meillä harrasteta.

Kesällä ei takkia tarvita.

Mauno on lyhytkarvainen ja lämpöä rakastava pieni nakki, joten olen hankkinut sille useammankin takin kylmien säiden varalle. Meillä ongelmaksi muodostuu se, että Mauno ei suostu liikkumaan takkiin puettuna normaalisti. Vaihtoehtoina on siis joko reippaasti viipottava nakunakki tai takki päällä jumittava juntturanakki. Toki koiraa voisi totuttaa takkiin, mutta Mauno on itsepäinen; Takin pitäminen ei mielestäni tuo lenkkeihin sellaista lisäarvoa, että sitä pitäisi opettelemalla opetella. Jos keli on kylmä, teemme lyhyempiä lenkkejä.

Hurtta Outdoors talvimantteli

 Kovilla pakkasilla Mauno alkaa helposti nostella tassujaan korkealle ilmaan, etenkin jos tassuja joutuu käyttämään lumihangessa kahlailuun. Yleensä ensimmäisten, dramaattisella ilmeellä korostettujen tassunnostelujen jälkeen lenkki voi jatkua pienellä patistelulla normaalisti. Mauno ja mammansa ovat siinä mielessä samaa maata, ettei kumpikaan erityisesti nauti kovilla pakkasilla ulkoilusta. -10 ei palele koiraa eikä omistajaa, eikä näinollen rajoita myöskään lenkkien kestoa.

Rukka Blizzard toppatakki 

En mitenkään tuomitse niitä koiran-, tai mäyräkoiranomistajia jotka pukevat koiriaan! Lyhytkarvaiselle tai muuten hetkästi palelevalle koiralle takki saattaa hyvinkin olla järkevän ulkoilun ehto talven aikana. Meillä takkia käytetään lähinnä autoillessa; Autossa kun ei ole niin väliä, suostuuko koira liikkumaan takkiin puettuna vai ei ;)

Blogin uusi tuleminen!

Hyvää tammikuuta! Vuosi on vaihtunut ja on päässyt käymään niin, että emäntäihmiselle on ilmaantunut ylimääräistä vapaa-aikaa. Se taas tietää blogin elvyttämistä, kun aikaa ja mielenkiintoa piisaa istuskella koneella. 

Jos ajatellaan tätä ikään kuin blogin uutena alkuna, voisi olla hyvä hetki esitellä mahdollisille uusille lukijoille, kuka on Kakkiranttali ja mistä blogissa on kysymys! Kakkiranttali on siis Mauno, kesäkuussa 2011 syntynyt urospuolinen lyhytkarvainen normaalikokoinen mäyräkoira. Se asustelee kolmikymppisen isäntänsä ja 26-vuotiaan emäntänsä kanssa keskisuuressa kaupungissa itäisessä Suomessa. Mauno on pesunkestävä citykoira ja asustaa kerrostalossa melkein keskustassa.

Emäntäihminen, eli allekirjoittanut aloitti Maunosta kertovan blogin elokuussa 2011, jolloin Mauno muutti meille. Blogiin on kirjattu ylös opitut asiat, lääkärireissut, hassutukset ja hupsutukset ja myös ne epätoivon hetket, joita mäyräkoiran kanssa välttämättä toisinaan tulee. Blogista on haettu tietoa anaalirauhasten fistelistä sekä valjaista. Öiseen aikaan on pohdittu kodinvaihtajakoiria  ja selvitelty vinkuuko koira yksin kotona.

KIITOS jokaiselle lukijalle, seuraajalle ja erityisesti niille, jotka ovat kommenteillaan ottaneet osaa milloin mihinkin murheeseen tai ilon aiheeseen :)

Tammikuulle on uusia suunnitelmia blogin suhteen, pysykäähän siis kuulolla!

Kuulumisia ja kertomus pelottomasta ketusta.

Nuuskutinuus kaikille, on taas piiitkästä aikaa aika kertoa Mauno-nakkisen kuulumisia! Arki on rullannut raiteillaan ja joulu tekee tuloaan. Emäntäihminen lomailee, koska työsuhde on päättymässä. Tulevaisuus on suuri ja häilyvä kysymysmerkki, elämme siis jännittäviä aikoja :)

Isäntäihmisen studiokuvauksen tuotoksia.

Yhtenä päivänä jouduimme jännään tilanteeseen, kun ihan tässä kotikulmilla törmäsimme pelottomaan kettuun! Kettu jolkotteli vastaan hiekkatietä pitkin ja tuli kohti koiraa. Jouduimme väistämään penkalle, sillä en missään nimessä halunnut koiran ja ketun ottavan yhteen. Mauno tietysti ulisi ketulle raivoissaan, mutta kettu tuntui vain innostuvan älämölöstä ja tuli parhaimmillaan varmaan metrin päähän. Loppujen lopuksi onnistuimme kiertämään ketun ja hipsimme reippain askelin vastakkaiseen suuntaan kettua silmällä pitäen. Tilanne tuntui tosi erikoiselta ja kieltämättä vähän pelottavaltakin - oletin ketun nähdessäni, että se tietenkin lähtee kauemmas kun koira alkaa haukkua. Hetkeä myöhemmin näin jäniksen loikkivan metsikössä, joten kenties kettu oli jäniksen perässä ja sen vuoksi käyttäytyi oudosti. Oli miten oli, onneksi ei käynyt kuinkaan.

Meidän piti mennä Maunon kanssa taas keinoluolille, mutta sain edellisenä päivänä tietää, että luolilla pitäisi olla alle vuoden vanha rabies-rokotus. Mauno on rokotettu rokotusohjelman mukaan, joten nyt kolmen ja puolen vuoden iässä edellisestä piikistä on kulunut jo yli kaksi vuotta. Vuodenvaihteessa säännöt kuulemma muuttuvat, joten toivoakseni pääsemme tammikuussa kohtaamaan ketun kontrolloiduissa olosuhteissa :)

Sellaista meille, mitäs teille?