 |
| Doctor Jekyll. |
Kotona Mauno on siis oikein kiva kaveri, mutta lenkillä sen kanssa on välillä vaikeaa. Kun Mauno oli napero, siedätin sitä omasta mielestäni ahkerasti: Mauno tapasi erilaisia koiria eikä saanut huonoja kokemuksia, kukaan ei esimerkiksi koskaan hyökännyt sen kimppuun. Siitä huolimatta toisen koiran nähdessään Mauno on hyvin varautunut ja tämä varautuneisuus purkautuu helposti rähinänä, joka tosin kestää sen yhden ärähdyksen verran. Jos Mauno saa lähestyä toista koiraa omilla ehdoillaan, ongelmaa ei ole. Samoin jos toinen koira kävelee edellä, Mauno on ainoastaan kiinnostunut, ei jännittynyt. Pähkinänkuoressa Mauno rähähtää vain, kun joutuu ohittamaan vastaan tulevan koiran liian läheltä.
Miksi sitten lähestymme toisia koiria hihnassa? No, emme lähestykään. Ennen näiden rähinöiden alkamista Mauno sai pyytämättä luokseen irrallaan olleen saksanpaimenkoiran sekä toisella kerralla labbiksen. Emäntäihminen ei ole tarpeeksi jämäkkä, eikä "se on ihan kiltti!"-kanssakoiranomistaja tarpeeksi valveutunut. Tästä lähtien lupaan pyhästi valistaa kohti tulevia koiranomistajia siitä, että tämä puree, älä tule. Vaikkei purekaan, tai mistäs sitäkään tietää kun tarpeeksi suureen paineeseen laitetaan.
Ihmisiin Mauno suhtautuu kaksijakoisesti. Se vaikuttaa siltä, että haluaisi hyökätä luokse, mutta todellisuudessa Mauno ei uskalla lähestyä ihmistä, joka esimerkiksi kutsuu sitä rapsuteltavaksi. Ihmiset se ohittaa tyynesti ja huomioimatta paljon todennäköisemmin kuin koirat.
Ohittamista ollaan harjoiteltu herkkujen kanssa ja nyt testissä on lapanen. Ihmisten ohittamisessa lapanen toimii, mutta koirien kohdalla molempien kanssa tulos on heikko, ja hankintalistalla onkin uusi, vinkuva lelu vain lenkkejä varten. Jos pääsemme ohittamaan tarpeeksi kaukaa, Mauno kyllä katselee toista koiraa, muttei rähise ja malttaa kävellä kaikilla neljällä jalallaan. Näin talvella pakoreittejä ei vain ole, kun kadut ja polut ovat kapeita ja ympärillä on vain autotietä tai syvää hankea.
Tämä huonosti käyttäytyminen hihnassa on minulle aivan uusi juttu, sillä kaksi aikaisempaa koiraamme eivät reagoineet toisiin koiriin juuri lainkaan. Niistä kumpaakaan ei sen ihmeemmin koulutettu, vaan ohittamiset onnistuivat kuin itsestään.
Omia kokemuksia saa jakaa kommenttilootaan: Miten teidän ohitukset onnistuvat ja miten siihen tilanteeseen on päädytty?
8 kommenttia:
Meillä koirat ovat epävarmoja ja siten varautuneita toisia koiria kohtaan. Olemme tehneet niin,että otamme koiran sivulle lyhyelle hihnalle. Ei niin,että hihna on kireenä. On se meillä vaikka yritän pitää löysää vähäsen, mutta Raisa vetää juuri sillon, kun koira kohalla. Tässäkin tullut hiljaa parannusta, raisa ei välttämättä enää vedä vaan murahtaa huulien välistä. Puksuttamisesta tulee ehottomasti kielto. Olen huomannut sen,että koiran ollessa minun ja penkan välissä niin ainaki Raisa on paljon rauhallisempi sillon ja kun ees suurin piirtein hyvin ohittaa niin kehun hirveän paljon. Elmeri kulkee kans penkan ja ihmisen välissä eikä oikeestaan reagoi muuten, kun jos Raisa reagoi. Elmerillä tää parannus tuli vajaa vuosi sitten ja koira on n. 3,5 vuotta ja Raisa 2v 5kk. Joten aikaa on mennyt ennen, kun alakaa mennä hyvin lenkillä. Toki jos mieluinen lelu löytyy niin siitä on hyvin apua--> Raisalle pallo on palkinto, kun pitää minussa katsekontaktin toisen koiran ohittaessa tai piän palloa niin,että Raisa katsoo vaan sitä ja seuraa sitä kävelessä. Ohituksesta Raisa saa pallon. Jos mennyt hyvin. Onnea harjotuksiin!
Otan Ollin aina vierelle lyhyeen hihnaan ohitusten ajaksi. Olli räyhää hyvin harvoin, tuskin koskaan, mutta on varautunut. Pelästyessään voi napata kiinni eli jos joku yhtäkkiä hyökkäisi päälle. Näin luulen, ja tämän takia en pidä ihmisistä, jotka antavat koirilleen pitkää hihnaa tyyliin "meidän koiran tulee kaikkien kanssa toimeen". Sanon aina, että meidän koira ei tule ja sillä siisti. Yleensä uskovat heti eka kerralla, eikä emännän tarvitse kiroilla tehostaakseen sanomaansa.
Olli on kohta 7-vuotias ja iän myötä kävelyreissuista on tullut leppoisia. Vastaantulijoita emme halua siitä huolimatta tervehtiä - paitsi ennestään tuttuja.
Meillä on yhdeksänkuinen nakkimies, joka on viimeisen puolentoista kuukauden aikana aloittanut rähinän pienille koirille (varsinkin jos niitä on enemmän kuin yksi). Taustalla ei ole mitään erityistä traumaa, joka rähinän olisi laukaissut, mutta Milo on pennusta saakka leikkinyt hurjia leikkejä isojen koirien kanssa ja uskon, että iso ego saa sen luulemaan olevansa kulman kingi pienten koirien lähellä kun isojen kanssa ei ole mitään mahdollisuuksia. Suurin syy käytökselle on todennäköisesti koiran itseluottamuksen puute, nousseet hormonitasot ja minun hätäilyni (eihän kukaan tykkää siitä, että oma koira rähisee remmissä). Olenkin käyttänyt samaa taktiikkaa kuin MarMa pallon kanssa. Milo tuodaan jalkojen viereen (näin se ei pääse heti juoksemaan toiselle puolelle kävelytietä, toisen koiran mentyä) ja jos rähinä alkaa menen joko nopeampaa kävellen ohi lelun kanssa tai otan koiraan katsekontaktin pysähtyen ihan kunnolla. Molemmissa tilanteissa meillä on käytössä käsky OHI. Suurimpana haasteena meillä varmaankin on se, ettei nakki ole koskaan ulkona kiinnostunut mistään muusta kuin haistelusta. Siellä se on sokea maksalle, ihralle, pallolle jne., joten haastetta riittää. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin jo menossa, eikä meilläkään rähistä jos vastaantulija ei tule suoraa kävelytiellä kohti. Muista, että lähes kelletahansa on uhkaavaa se, että joku tulee vastaan määrätietoisesti liian lähellä ja nopeaa tahtia, mutta ajalla ja oikeilla työkaluilla päästään jo pitkälle.
Kuulostaa niin mäyräkoiramaiselle! Tai hyvähän minun on sanoa, kun ei ole muita koiria ollut. :) Iineskin on varautunut toisia koiria kohtaan. Joskus se jämähtäisi paikalleen katselemaan, joskus taas haluaisi haistella toista koiraa, jos se toinenkin on pienikokoinen. Ihmiset eivät kiinnosta sitä yleensä ollenkaan, eikä se tule useinkaan tuttujenkaan ihmisten silitettäväksi. Pienempän ei uskaltanut aina ottaa nameja vierailta, ehkä namit eivät olleet tarpeeksi hyviä. Räyhäämään Iines ei ole onneksi ruvennut. Kun huomaan toisen koiran ja Iines vaikuttaa jännittyneeltä, otan sen vierelleni sanomalla sivu ja silloin sen tulee kulkea vierelläni kunnes sanon vapaa. Välillä kaikki sujuu taas ihan hyvin, eikä Iinestä tarvi ottaa sivulle. Pitäisi varmaan olla johdonmukaisempi...Juuri äsken lenkillä meidän luo tuli vapaana labbis, eikä siinä oikein voinut mitään tehdä. Onneksi se oli kiltti ja omistaja toisen labbiksen kanssa lähellä. Menin labbista vastaan, annoin sen haistella ja silitin sitä ja koitin olla vähän koirien välissä. Iines oli häntä koipien välissä, mutta haisteli kuitenkin toista koiraa eikä ärissyt tai mitään.
Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen, sillä meillä Stellassa on paljon samanlaisia piirteitä. Tyttö on tavallaan todella utelias, mutta silti tosi varautunut. Vieraat asiat kiinnostavat, mutta yleensä pelko meinaa voittaa. Vieraiden ihmisten ohituksessa ollaan päästy onneksi niin pitkälle, että lähinnä koira haluaisi haistaa ohikulkijoita, koirien kanssa tilanteessa ei ole kehumista. Kaukana menevät koirat saattavat saada jopa innokasta hännänheilutusta ja ilahtunutta haukuntaa, mutta lähelle tullessaan tai etenkin kapealla tiellä kulkiessa niille haukutaan kovasti. Stella on virittänyt itsensä etäännyttävään haukuntaa eli se uskoo haukunnalla saavansa vieraan koiran kauemmas. En toisaalta epäile, etteikö Stella purisi, jos kokisi itsensä liian uhatuksi.
Tämän toisten koirien "pelon" kanssa on meillä painittu paljon, sillä Pinja haluaisi tervehtiä ihan kaikki ihmiset ja koirat ja Stellan erilaisuus kesti kauan ymmärtää. Nyt ollaan onneksi hoksattu kuinka paljon Stella rakastaa käpyjä. Kuljen siis lenkeillä taskut täynnä männynkäpyjä :D Kiinnostus niihin ylittää jopa läheltä ohi menevän koiran pelon. Siksi suosittelenkin tuota ideaasi vingun mukana pitämiselle :)
Kiitos vertaistuesta :)
Hohoo, kuulostaa tutulta! Murkkuikä, väittäisin, tai sitten vaan uroksen uhoa. Yhtäkään lenkkiä ei enää tehdä ilman nameja ja kanssaulkoilijat pitävät meitä varmasti kajahtaneina, kun loikitaan porttikongeihin, tiensivuun, toiselle puolen katua tai vaihdetaan yhtäkkiä suuntaan - mitä vaan, ettei tarvitse joutua liian nopeasti liian lähekkäin vastaantulevan koirakon kanssa. Mutta - rähinöiltä, alkaviltakin, on vältytty ja pari isoa koiraa on ohitettukin suht läheltä onnistuneesti namipalaa heilutellen :D
Koirakouluttaja, joka meitä tähän toimintaan ohjeisti, tulkitsi käytöksen syyksi Jalon turvattomuuden tunteen: emäntäihminen ei ole tarpeeksi turvallisen tuntuinen, joten herra koiran pitää itse ottaa vastuu näistä pelottavista kohtaamisista. Emäntäihminen onkin nyt ryhdistäytynyt ja ryhtynyt turvaamaan koiransa selustaa (=viljelemään nameja) ja arvon tiibetinspanieli voi ottaa rennommin (=syödä nameja läpi päivän) ;)
Paavolla on vähän samanlaisia oireita. Välillä toisten koirien ohitus sujuu mutkattomasti, mutta välillä tulee rähinää. Varsinkin tien toisella puolella olevat koirat saavat haukkuryöpyn osakseen. Siksi epäilenkin, että kyseessä on murkkikäisen (14 kk) Paavon isottelua.
Hei kaikille ja kiitos tosi kovasti kommentoinnista ja osallistumisesta! En vastaa kaikille yksitellen, mutta jatkan aiheesta vielä seuraavan postauksen verran :)
Lähetä kommentti