torstai 19. heinäkuuta 2012

Back in business.

Jos luet tätä, et ole todistettavasti hyljännyt Kakkiranttalia pienestä postaustauosta huolimatta :) Kiitos siitä! Täällä ollaan edelleen ja touhutaan koiramaisia juttuja, postailulle ei vain ole syystä tai toisesta jäänyt aikaa. Jotta tästä postauksesta ei tulisi kilometrin mittainen, käyn lyhyesti läpi niitä päiviä jolloin kamera on ollut mukana!


Ylläolevissa kuvissa esiintyy nakkikoira ennen ja jälkeen möksähdyksen. Möksähdys tarkoittaa mököttämisen alkua ja möksähdys tapahtui mökillä, kun nakkikoira joutui kiinni. Syy: Kitusiin kiskotut kananluut ja kalanruodot. Emäntäihminen sai olla taas sydän syrjällään ja tarkkailla, milloin jokin terävä luunpalanen lävistää Maunolaisen mahalaukun. Huoli oli onneksi turha, eikä nakkikselle käynyt kuinkaan vaarallisista eväistä huolimatta. Mökillä oli mukavaa, ja siellä olo lienee viimeinen muisto aurinkoisista päivistä...

Viimeaikoina on satanut. Ja satanut, ja satanut... Aivan kuin koko heinäkuu olisi ollut sadetta. Kun lenkkeily ei kiinnosta nakkia eikä omistajaa, on energiaa hyvä purkaa koirakavereiden kanssa! On koluttu koirarannat ja koirapuistot ja leikitty uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Bichonikaveri Onnin kanssa leikit olivat tuttuun tapaan pölhöjä ja kuvat samaa luokkaa.

Pölhöt osa 1.

Leikkien perimmäinen tarkoitus: Selvittää, kumpi on niskan päällä. Ei selvinne koskaan.

Hetken herpaantuminen, harvinainen  hetki!
Tänään kävimme leikkimässä bokserikaverin kanssa ja ne leikit sujuivat huomattavasti paremmin. Siitäkin huolimatta Mauno meni välillä jäähylle, kun ei ymmärtänyt lopettaa bokserikaverin korvassa roikkumista ajoissa.. Mutta kuka voisi saada mäyräkoiran luovuttamaan? Missään asiassa?

Leikkien ja touhujen välissä mäyräkoira pötköttää emäntäihmisen välittömässä läheisyydessä. Päiväunet muualla kuin kyljessä kiinni eivät ole vaihtoehto. Parempaa stressinlievittäjää kuin jalassa kiinni tuhiseva mäyräkoira ei ole tässä maailmassa. Ilman sitä emäntäihminen olisi menettänyt tolkkunsa jo aikaa sitten...

Aurinkoisempia päiviä kaikille, monessakin mielessä!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kiirettä pitelee!

"Kiirettä pitelee, tyypit!"
Päivät ovat täynnä hässäkkää ja kerrottavaa piisaisi, mutta milloin sitä ehtisi keskittyä postaamiseen?! Palataan taas pian asiaan!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Oi jospa nakkikoiralla ois kesä ainainen.

Kesäpäivien parhaat hetket jäävät usein kuvaamatta. On liian kiire nauttia fiiliksistä, eikä kameraa tule kaivettua esille. Onneksi hetket ja tunnelmat jäävät muistikuviksi mieleen. Tänään Mauno heilutti unissaan häntää, ensimmäistä kertaa (minun nähteni). Se varmaan muisteli toissapäiväistä leikkiä isännän harrastuspaikan nurmikolla; rajaton vapaus ja käpy. Mauno heitteli käpyä selkänsä taakse ja säntäili sen perään, ryömi kyljellään pitkin nurmikkoa ja oli kuin ei olisi aivan ylettänyt käpyyn, vaikka se oli koko ajan kuonon ulottuvilla. Sitten se mönki rakennuksen alle ja palasi hetken päästä mukanaan kongi, joka oli kadonnut juhannuksena. Siitä alkoi uusi, riemukas leikki. Kotimatkalla Mauno nukkui sikeästi eikä kaivannut iltalenkkiä.

Vaikka leikeistä ei kuvia olekaan, tässä muutama otos samalta reissulta.

"Eikö kukaan huomaa, että minua masentaa kun joudun kiinni? Laitan nenän näin ja tuhahdan. Pah!"
"Mamma, jäin jumiin. Voitko laittaa sen kameran pois ja tulla auttamaan. Tässä ei ole mitään hauskaa."
"FREEDOOOOM!"
"Nyt pois alta, tässä on g-voimia pelissä!"
Viikonloppuna pääsemme viimein mökille. Toivottavasti aurinko paistaisi siniseltä taivaalta ja Mauno uskaltautuisi viimein uimaan! Mökin pihapiirissä asustaa kuulemma peloton pupu. Jos kanssabloggarit näkevät alkuviikosta kovasti Maunon näköisen mäyryläisen, jolta pilkistää pupunkarvoja suupielestä, voi sen palauttaa meille. Toivotaan kuitenkin, että pupu ymmärtäisi mennä piiloon nakkikoiran vierailun ajaksi.

Heiluttavatko muiden hauvelit häntää nukkuessaan?

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Keisarin uudet valjaat.

Kuten joku saattaa muistaa, Mauno puri edelliset valjaansa rikki emäntäihmisen ollessa reissussa. Se oli tutussa hoitopaikassa ja valjaat olivat muovikassissa, josta mäyräetsivä oli ne tonkinut ja silmän välttäessä purrut useaan osaan. Edelliset valjaat olivat Jokke-merkkiset y-valjaat, mielestäni ihan mukiinmenevät valjaiksi.

Koira valjaissa inhan talvisessa kuvassa.
Eräässä blogissa pohdiskeltiin mäyräkoiran selän kalkkeumien ja valjaiden käytön yhteyttä. Asiaa pohdiskeltuani ehdin kehittää Maunolle selkään kalkkeumien sarjan ja syyksi tietenkin pannan käytön. Maunolla on lenkkeillessä hyvätkin hetkensä, mutta toisinaan sitä joutuu raahaamaan pois pusikoista ja sen lisäksi se hyvin estottomasti heittäytyy kiinnostavia asioita kohti, jos vain sille tuulelle sattuu. Näissä tilanteissa kaulasta ohjailu on tehokasta, muttei varmastikaan kovin miellyttävää koiran kannalta. Siispä eläinkauppaan ja valjaita hankkimaan.

Uudet valjaat in action.
Mukaan tarttui Topcanis-merkkiset valjaat ja malli on nimeltään Salon. Nämäkin ovat y-valjaat ja kokoa M, sillä S vaikutti aivan onnettoman pieneltä, kun otetaan huomioon mäyriksen massiivinen rintakehä. Tuossa vatsan alla menevässä osiossa on pehmuste ja kaulan ympäri menee mielestäni oikein pätevät heijastimet. Valjaissa on rutkasti säätövaraa ja nämä samat menisivät epäilemättä myös paljon suuremmalle koiralle, toki erilaisilla säädöillä.

Ainoa miinus valjaissa on hieman liian isoksi jäävä ympärysmitta, vaikka valjaat on säädetty pienimpään mahdolliseen kokoon. On toivottavaa ja oletettavaa että Mauno saa vielä hieman lisää massaa, jolloin tämänkin ongelman pitäisi poistua.

Rento istuvuus!
Kuten yllä olevasta kuvasta voi huomata, ei istuvuus enää vetämistilanteessa ole kovin hyvä. Tuosta rintaosastakaan en ole aivan varma, kuuluisiko rintaremmin olla enemmän kaulan ympärillä? Jos palaa Jokke-valjaiden kuvaan, huomaa, että niissä rintaremmi jää ikään kuin tyhjän päälle, kun se alkaa tuosta rintakehän terävimmästä kohdasta.

Kävellessä löysä rintaremmi aiheuttaa valjaiden keikahduksen sivulle.
Kaikenkaikkiaan valjaat ovat mielestäni oikein hyvät, laadukkaan ja napakan oloiset sekä tukevat. Plussaa hyvistä heijastimista, noiden luulisi näkyvät pimeässäkin. Väriksikin maltoin tällä kertaa valita hillityn mustan, sillä muut vaihtoehdot sininen ja punainen tuntuivat liian... joltain, tylsiltä ehkä.

Ainoa itseäni vaivaava asia valjaissa on tuntuma koiraan. Mauno on ensimmäinen elämässäni ollut koira, joka on ylipäätään omistanut valjaat. Muut ovat kulkeneet koko elämänsä pannat kaulassa ja olen jotenkin tottunut siihen, että koiraa ohjaillaan ensisijaisesti sen päästä. Varsinkin näissä valjaissa hihna kiinnittyy kauas niskasta, joten koira tuntuu olevan jotenkin hankalasti hallittavissa. Eteenpäin mentäessä ei ole ongelmaa, vaan päin vastoin koira kulkee nätisti vetämättä ja sen vauhtia on helppo säädellä pienin elein. Mutta silloin, kun Mauno jää nuuskuttelemaan jotain heinänkortta eikä suostu jatkamaan matkaa, valjaat eivät vain jotenkin toimi! En ymmärrä mihin suuntaan koiraa tulisi vetää. Ylöspäin? Eteenpäin? Ei minnekään :D? Pelkästään äänellä kehottamalla Mauno ei valitettavasti malta jättää herkullisia hajuja kesken, joten huhuilun lisäksi hihnasta vetäminen on lähes välttämätöntä ainakin muutaman kerran lenkin aikana.

Joka tapauksessa olen ollut tyytyväinen hankintaani, eikä Maunokaan valjaita tunnu inhoavan. Jos niitä sopivia ei ole vielä omalle koiralle löytynyt, voin kyllä lämpimästi suositella sovittamaan näitä! Ja huom, tämä postaus ei ole maksettu mainos :D!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita."

Ihan aluksi, kiitos edelliseen postaukseen kommentoimisesta :)! Mukava huomata, että muitakin huolettaa kiertolaiskoirien kohtalo. Ja toden totta, samasta aiheesta oli juttua Koiramme-lehdessä, ilmankos aihe olikin jäänyt mielen perukoille pyörimään! Saatan palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä siitä riittää kirjoitettavaa vaikka useampaankin postaukseen. Nyt kuitenkin takaisin arjen tapahtumiin.

Emäntäihmisen vapaapäivät ovat oivallista aikaa puuhastella koiran kanssa asioita, joita ei työpäivinä ehdi tai jaksa puuhailla. Eilen lähdimme Maunon kanssa päivälenkille tarkoituksena suunnata eläinkauppaan valjaita sovittelemaan. Melkein heti ovesta ulostauduttuamme alkoi kuitenkin sataa vettä, eikä märän koiran vieminen sovituspuuhiin tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. Niinpä kutsuimme itse itsemme ystäväni luokse kahville :) Maunolla oli mukavaa nuuskutellessa uutta paikkaa ja varsinkin eräs punainen kumisaapas sai Maunon jakamattoman huomion. Mauno on siitä mukava koira, että se on helppo viedä kaikkialle mukaan. Se on pieni, joten se ei kokonsa puolesta ole kovin tuhovoimainen, ja kiellettyjen tavaroiden pureskelukin tuntuu jäävän koko ajan vähemmälle. Lisäksi luotan sen sisäsiisteyteen täysin, joten kylässäkään ei tarvitse pelätä väärään paikkaan lirahtavia merkkauspisuja.

Touhuamisesta väsyksissä, tyytyväinen koira.
Tänään kyläilimme leikkitreffeillä koirakaverin luona. Kaveri oli simpsakka ja NOPEA podengotyttö, jonka perässä Mauno-parka ei pysynyt alkuunkaan. Nakkireppana jäi aina kiertämään kukkapuskia ja huhuilemaan, että minnes se kaveri nyt meni, kun toinen oli jo aikoja sitten kiitänyt toiseen päähän pihaa. Huolimatta tästä pienestä erosta fysiikassa koirulaiset tulivat mukavasti juttuun ja Mauno nautti vapaana olosta, pusikoiden tutkiskelusta ja koirakaverista, jota sai lähestyä ja leikittää koiramaisin elkein.

"Se oli kyllä kiva tyttö, mutta mihin ihmeessä se aina välillä hävisi?"
Toivon hartaasti ja sydämeni pohjasta, että Maunon ystävällinen luonne säilyisi myös myöhemmälle iälle, eikä uroskoirille niin kovin tyypillinen räyhäkkyys nostaisi päätään. Maunon leikkauttaminen häilyy edelleen mielessä, mutta menetetäänkö kulkusten mukana myös jotain koiran perimmäisestä luonteesta? Vai helpottaako hormonien hiipuminen koirankin oloa, kun se ei ole koko ajan viettiensä vietävissä?

Hyvän leikin kruunaa hyvät unet pehmeässä peittokasassa.
Nyt vain toivotaan lisää aurinkoa, lisää mukavia koirakavereita ja lisää unohtumattomia kesäpäiviä. Näitä kaikkia myös teille kaikille :)

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Keskiyön avautumista kodinvaihtajakoirista.

Tiedossa ei ole aikaisia heräämisiä, joten emäntäihmisellä on aikaa seikkailla internetin ihmeellisessä maailmassa kun nakkikoira nukkuu jaloissa ja isäntäihminen kyljessä kiinni. Toisinaan viihdytän itseäni lueskelemalla Apulan ilmoituksia. Ennen kuin aloitan vuodatukseni, haluan selvittää seuraavat seikat:

- Kritiikki, jota tulen esittämään, EI koska kaikkia Apulasta löytyviä ilmoituksia
- Minulla ei ole mitään Apulan ylläpitäjiä tai käyttäjiä vastaan, vaan voisin tehdä näitä samoja huomioita mistä tahansa myyntipalstasta tai -kanavasta

Ja sitten asiaan. Lueskellessani ilmoituksia kotia etsivistä koirista törmään jatkuvasti muutamiin huolestuttaviin ilmiöihin. Ensimmäinen on hyvin nuorten koirien tarjoaminen uuteen kotiin. Alle vuoden ikäisille koirille etsitään kotia hyvin usein "ajanpuutteen" tai pitovaikeuksien vuoksi, tietysti mieluiten omakotitalosta. Pakko ihmetellä, että eikö nuoren koiran mahdolliseen energisyyteen ole tosiaankaan osattu millään tavalla varautua? Ja eikö sitä aikaa voida järjestää, kun koira kerran on hankittu? Harva tekee yli yhdeksän tunnin työpäiviä ja jos tekee, niin silloin vastuullinen kasvattaja (tai tässä tapauksessa henkilö, jolta pentu on hankittu) olisi kyseenalaistanut pennun hankinnan järkevyyden ja pentu olisi jäänyt hankkimatta. Koiran aktivointi ei loppujen lopuksi ole rakettitiedettä ja kaikilla normaalisti töissä käyvillä ihmisillä kyllä liikenee siihen aikaa. Valitettavan usein nämä nuoret kodinvaihtajat ovat isoja, sekarotuisia koiria. Kenties rotukoiran hankintaan olisi joutunut uhraamaan hieman enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa, jolloin päätöstä olisi joutunut myös tarkastelemaan useammalta kantilta. Kasvattajan avustuksella kotiin olisi mahdollisesti päätynyt myös omiin resursseihin paremmin istuva rotu, kun taas sekarotuisten pentujen haltija saattaa vain haluta pennuista nopeasti ja helposti eroon...

Kuvan koira ei liity tapaukseen.
Toinen kodinvaihtajien ryhmä on vanhat, yli yhdeksänvuotiaat koirat. Eikö olisi armollisempaa viedä koko elämänsä tutussa ympäristössä elänyt koira piikille, kuin siirtää vastuu vanhuuspäivistä jollekin uudelle, kenties epäsopivalle omistajalle? Toisinaan nämä vanhat kodinvaihtajat ovat jo valmiiksi vaivaisia sydänvikoineen ja kaihineen. Periaatteessa eläkekodin etsimisessä ei ole mitään vikaa, mutta silloin kun koirasta halutaan eroon alkavien vanhuuden vaivojen takia, on lopettaminen mielestäni kaikille mukavampi vaihtoehto. Myös sille koiralle, joka ei elämänsä päättymistä osaa etukäteen murehtia.

Kolmas porukka, joka minua ihmetyttää, on sekarotuiset pentueet joita myydään kuin puhdasrotuisia. Esimerkiksi sekarotuisia koiria, joissa chihuahuaa, hintaan 700 euroa. Tai rekisteröimättömiä chihupentuja hintaan 1000 euroa. MITÄ IHMETTÄ? Miksi joku haluaa maksaa rekisteröidyn pennun hinnan koirasta, jonka vanhemmille ei ole välttämättä teetetty terveystarkastuksia, joiden sukutaulusta ei välttämättä ole mitään tietoa ja joita ei pysty rekisteröimättöminä vakuuttamaan? Pahimmassa tapauksessa nämä pennut ovat pentutehtaiden tuotoksia ja parhaimmassakaan tapauksessa en keksi niiden maailmaan saattamiselle mitään kovin järkevää perustetta. Iloinen joukkio on myös erilaisten - anteeksi nyt vaan - munanjatkerotujen risteytykset, joista osa todennäköisesti jatkaa myyntipalstoilla alkanutta uraansa myöhemmin kohdinvaihtajina, kun monen vaativan ja kovapäisen rodun risteytys ei olekaan automaattisesti muuttunut kiltiksi sohvanreunalla kököttäväksi huonekaluksi.

Keskiyön avautuminen on päättynyt ja verenpaine tasaantunut, nyt voin hyvin mielin painua nukkumaan. Jakakaa ajatuksia kommenttilaatikkoon, saa olla myös eri mieltä!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

"Voin ottaa iisimmin.."

Maunon ja meidän ihmisten juhannus oli erityisen onnistunut! Perjantaina suuntasimme keskelle-ei-mitään isäntäihmisen harrastuskerholle ja viihdyimme siellä lauantaihin saakka. Fiilistä hieman heilautti molempien takarenkaiden eriaikainen puhkeaminen autosta samalla reissulla, mutta siitäkin selvittiin ja onpahan nyt sellainenkin riesa koettu. Mauno nautti täysillä huomiosta ja vapaana juoksentelusta, pysyi koko ajan tasaisen rauhallisena ja malttoi jopa nukkua.

Miksi kävellä kun juoksemallakin pääsee?
Tämä oli myös siitä historiallinen reissu, että Mauno ei tuhonnut mitään! Se ei purrut poikki yhtäkään hihnaa eikä järsinyt mitään kiellettyä, vaan tyytyi pikaisesti maistamaan ja jatkamaan sitten tutkimuksiaan. Ehkä ikä alkaa sittenkin rauhoittaa pureskeluvimmaa? Voisikohan olla?

Välillä Mauno joutui olemaan hetken kiinni, kun nenän edestä meni esimerkiksi lentokone. Ilme on surumielinen, mutta vastalauseita ei juurikaan esitetty.
Kiinni ollessaankin Mauno jatkoi tutkimuksiaan.
Vielä juhannuksena ei ollut Maunon aika uiskennella. Se kahlailee kyllä kovasti ja menee mielellään veteen, mutta uimista se ei ole uskaltautunut kokeilemaan. Veikkaan, että se ei uskalla, koska ei tiedä osaavansa. Hännän kastumista täytyy myös välttää viimeiseen asti ja häntä sojottaakin vedessä puikkona, visusti vedenpinnan yläpuolella.

Rannalta löytyy vaikka mitä jännää nuuskittavaa.
Lauantai-iltana kävimme vielä ystäviemme mökillä, missä piha oli iso ja nurmikkoinen. Siellä Mauno purki energiaansa juoksentelemalla päättömästi koko sen ajan, kun olimme ulkona! Täysillä grillille, pikavauhtia laiturille, kiitojuoksua saunalle ja sama uudelleen. Tästä seurauksena oli sylissä kiltisti uinuva nakkikoira ja sen päälle vielä kahdentoista tunnin yöunet. Jos Mauno saisi päättää, juhannus voisi olla joka päivä.

Luontokuvaaja on onnistunut ikuistamaan Nakkis Villimus Preerimuksen.
Toivottavasti kaikilla muillakin oli mukava juhannus ja säästyitte kärventyneiltä viiksiltä ja punkin puremilta :) Meillä pientä harmia aiheuttivat itikat, joiden jäljiltä Maunon selässä on kourallinen pieniä paukamia, mutta ne eivät onneksi vaikuta olevan kutisevaa laatua.