Tullessaan Mauno oli sylissä viihtyväinen ja rauhallinen pikku tallukka. Sitten karu totuus paljastui! Toki ranttalius kuuluu ikään, mutta oli hassua huomata, miten nopeasti hepulit alkoivat. Onneks koira on kokoa small ja kämpässä on mahdollisuus spurtata eteiseen, takaovelle, keittiöön ja taas eteiseen melko esteettömästi. Myös metsässä saa juosta, mutta siellä meno on huomattavasti hillitympää, koska emäntäihmisen sijaintia pitää tarkkailla. Kävipä kerran niinkin, että Mauno lähti juoksuun alamäessä. No, vauhtihan vain kiihtyi ja kiihtyi, ja lopuksi koko mäyrälapsi oli mennä mukkelismakkelis. Emäntäihminen käveli perässä silmiään pyöritellen..
Mauno ei onneksi pure paljon, ja pahimman hepulin hetkellä hairahtaneet hampaat irtoavat ja leikki rauhoittuu, kun nousee ylös lattialta ja kääntää nakille selän. Näin säästytään turhalta komentamiselta ja henkilövahingoilta. Saa nähdä, miten tilanne etenee.
Lopuksi vielä kertomus Maunon ensimmäisestä oikeasta koirakohtaamisesta! Olimme pahaa aavistamattomina etsiskelemässä sopivaa kakkikohtaa talon takaa nurmelta, kun nuori pariskunta lähestyi ja kysyi lupaa rapsutella. He osoittautuivat naapureiksi, ja ennen kuin huomasinkaan, oli heidän amstaffinarttunsa tuotu antamaan Maunolle hieman koirakokemusta. Mauno suhtautui varauksella ja päästi heti alkuun kuolonkiljaisun, kun iso ruttuinen naama lähestyi lievästi kuolaten. Kaikenkaikkiaan tapaaminen meni kuitenkin ihan hyvin, eikä Mauno lähtenyt lipettiin. Ja oli mukava tavata koirallisia naapureita!
Karvamakkara kiittää ja kuittaa ja emäntäihminen jatkaa ruuanlaittoa, kun mäyräkoira on viimein tarpeeksi väsynyt pysyäkseen poissa jaloista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti