sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kiljukoon nyt kaikkein kaula!

Otsikko on vapaa mukaelma, ei se laulu välttämättä ihan noin mennyt. Mutta asiaan, jokainen kerrostalossa asujahan tietää koiranomistajan pahimman painajaisen? Ne maagiset sanat: "Tiesittekö, että teidän koiranne vinkuu/ulvoo/haukkuu yksin ollessaan." Nämä sanat me kuulimme eilen, ja siitä lähtien ne ovat tietysti kalvaneet emäntäihmisen mieltä.

Olen tiennyt, että Mauno vinkuu minun perääni hetken kun lähden kotoa, mutta olen aina kuvitellut vingun loppuvan melko nopeasti. Huolimatta poissaolon pituudesta, Mauno ei ole koskaan vinkunut kun tulemme kotiin. Olen siis elänyt siinä uskossa, että hetken vinku ei haittaisi ketään. Mutta eilen naapurin näkemys oli se, että Mauno saattaa vinkua parikin tuntia putkeen. Mukavaa!

Vinkulainen viime talvena.
Omakotitalossa tällaista ongelmaa ei olisi. Mauno saisi kiljua niin paljon kuin sielu sietää. Me asumme kuitenkin kerrostalossa ja naapurisovun ja -rauhan vuoksi joudumme ryhtymään toimenpiteisiin. Maunon yksinoloa täytyy ainakin nauhoittaa ja miettiä sulkemista esimerkiksi makuuhuoneeseen, jolloin koira ei pääse vinkumaan eteisessä.

Kaiken kaikkiaan tässä vinkumisasiassa on muutamia tekijöitä, joita kovasti ihmettelen. Esimerkiksi se, ettei vastapäinen naapuri ole koskaan edes kysyttäessä raportoinut vinkumista. Mauno oli myös puolitoista viikkoa lemmenlomalla, sinä aikana vinkumista ei ainakaan ole voinut kuulua. Sen jälkeen toki, mutta silloin olin itse kotona. 

Nyt käännyn jälleen kerran teidän blogiystävien puoleen. Oletteko kohdanneet vastaavia ongelmia ja miten olette ne ratkaisseet? Tulisiko kerrostaloasujan sietää pientä vinkunaa, vai häiritseekö kaikenlainen koirasta lähtevä ääni? Sana on vapaa!

12 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Mekin asutaan kerrostalossa ja kyllä minun mielestä pieni vinkuminen pitää sietää. Pari tuntia on jo pitkä aika, ehkä joku puoli tuntia olisi vielä ihan ok.
En ole vielä kuullut noita pelättyjä sanoja naapureilta. Iines on onneksi muutenkin hyvin hiljainen, eikä vingu ainakaan kotona perääni, vieraammassa paikassa se vielä protestoi.
Nauhoittaminen on hyvä idea, niin saa itsekin paremman käsityksen äänen kestosta. Onko se naapuri ihan varma, että vinkuna kuuluu juuri teiltä?

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Viis me niistä naapureista, mutta Maunolla on surkeeta, jos se vinkuu kaks tuntii. Joku dogsitteri (tommonen oli Pyry-papalla) tai naapuri vois ulkoilluttaa? Eroahdistus? Pyry-papalla oli hirmunen eroahdistus, mutta se saatiin rauhottumaan pitkäjänteisellä työllä.

Maria kirjoitti...

Meille sanoi yksi naapuri asiasta, joka ei ees asunut samassa kerroksessa vinkumisesta. Toinen koirista vinkui n. 10min lähdön jälkeen eikä aina joka päivä, mutta häiritsi naapuria. Tulimme siihen ratkaisuun,että koiralle hommasimme sitruunapannan. En pidä siitä, mutta se oli ainoa ratkaisu tilanteeseen. Nykyisin koira nukkuu päivät ja pystyy olemaan parikin tuntia ilman vinkumista. Emme ole vielä uskaltaneet kokeilla työpäivää ilman pantaa. Tosin asiaa on helpottanut se,että koirille jätetään kongit ja maitopurkkeja joissa on nameja. Koirat jää touhuilemaan niitten kanssa ja hiljasia ovat :)

Liisa kirjoitti...

Johanna, tuosta parista tunnista ei tosiaan ole vielä olemassa mitään todisteita, mutta kieltämättä kuulostaa minustakin pitkältä ajalta! Mauno on kyllä muutoin sinnikäs vinkuja, joten toisaalta en ihmettelisi... Täytyy tosiaan kehitellä jokin nauhoitussysteemi, niin pääsemme asiasta paremmin selvyyteen.

Myrsky ja Tuisku, meillä ei ole muita eroahdistuksen oireita kun tuo vinkuminen. Eli Mauno ei tuhoa mitään ja todistetusti nukkuu ainakin osan aikaa. En myöskään usko että jonkun vieraileminen auttaisi yksin oloon, vaan jonkun pitäisi olla Maunon kanssa koko ajan, ja se ei tietenkään ole mahdollista eikä oikein järkevääkään. Täytynee siis aloittaa koulutus :)

MariaM, minä olen kuullut, ettei sitruunapanta reagoi vinkumiseen? Hyvä tietää, että reagoi, sellaisen hankkiminen on nimittäin harkinnassa tarvittaessa. Mauno ei oikein aktiviteeteista välitä yksin ollessaan ja niistä on muutenkin hyötyä vain muutamaksi minuutiksi, mutta täytyy keksiä jotain, minkä parissa kuluisi pidempi aika.

Amati kirjoitti...

Voi harmistus! Toivottavasti Maunon yksinoloon liittyvät ongelmat ratkeavat parhain päin. Olen käynyt kommentoimassa samanlaista asiaa toisessa blogissa (http://ottokissa.blogspot.fi/#!/2012/11/tati-vakoilee-traineria-iv.html), jossa myös kamppaillaan saman ongelman kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi harmi - tuo on ikävää sekä koiralle että omistajalle. Minulla ei ole antaa neuvoja, paitsi että aina ulos lähtiessäni annan Nellille herkun jota voi jäystää. Jään välillä kuuntelemaan oven taakse ja hiljaista on mutta en voi tietää metelöikö se myöhemmin. Naapurit eivät ole ainakaan valittaneet.

Jalo kirjoitti...

Pari tuntia vinkumista raastaisi kyllä ainakin mun mamman hermoja. Mun koirakamu sai just kans huomautuksen, kun tykkää haukkua kaikelle, mikä liikkuu esim. rappukäytävässä.

Videointi on hyvä idea, jotkut koiraihmiset käyttää esim. ustream-videopalvelua pentuaitauksen valvontaan yms.

Ongelman perimmäinen syy lienee jonkinasteinen eroahdistus, eli sitä varmaan kannattais alkaa järjestelmällisesti kouluttamaan pois. Meillä kävi just koirakouluttaja pitämässä neuvolatunnin, sellanen vois antaa täsmällisimmät vinkit teidänkin tapauksessa :)

Toki kyse voi olla myös ääniherkästä naapurista. Kannattaa varmaan kysellä muiltakin ja palata ite oven taakse kuuntelemaan, että kuuluuko sieltä oikeasti mitään... :)

Laura ja Mauri kirjoitti...

Heips! Me asuimme aikoinaan talossa, jossa muutama mummeli oli ottanut asiakseen valittaa koirista HETI, jos vaan keksivät syyn (mekin saimme haukkulapun postilaatikkoon 2 päivää muutosta, että koirat haukkuu koko ajan...)"Koko ajan" on tämmösille ihmisille aika subjektiivinen käsitys, koska minäkin olin itse vapaalla ja tiesin, että koirat haukkui vaan jos kerroksessa liikkui joku - eivät siis suinkaan koko ajan. Toisekseen kerrostalon "elämisen" äänistä ei ole virallista valitussyytä, ellei koira tosiaan hauku kirjaimellisesti 8 tuntia päivässä tms -eli siis että meteli on todella KOKO AJAN. Näin ainakin silloin kun itse asiaa selvitin. Kannattaa varmaan tosiaan yritää selvittää kestääkö vinkuna niin kauan kun mitä teille kerrottiin (itse oven takana seisomalla ei ole paras keino sitä selvitää, koska koissu vaan ihmettelee sitten että mitä se matte siellä seisoo...)esim webcamin kautta. Toisekseen sitruunapanta oli kyllä haukkuherkälle mäyräkoiralle meillä niin järkytys, että se ei sanonut halaistua sanaa kun panta oli kaulassa - edes vinkunut. Sellaisia voi ainakin Espoossa myös vuokrata ainakin Faunattaresta, jos haluaa ensin kokeilla onko siitä apua. Terkkuja ja voimia! t. Laura ja Mauri-setä

Liisa kirjoitti...

Vau, kiitos kovasti osallistumisesta ongelmaamme :)!

Amati, kiitos linkistä, menen pikimmiten tutustumaan. Veraistuki kelpaa aina!

Nelli, meilläkään edellisessä asunnossa naapurit eivät valittaneet, tosin siellä tuskin oli ketään keskellä päivää kotona ja vaikka olikin, niin tuskin välittivät. Asuimme siis opiskelija-asunnossa. Aion itsekin kokeilla ultimate-herkkua huomenna kun jätän Maunon, josko naudan putkiluun kanssa ikävä unohtuisi.

Jaltsa, pari tuntia kuulostaa kyllä minustakin aika paljolta. Tosin luulisi, että joku naapureista olisi jo aikaisemmin valittanut, jos vinkua oikeasti kuuluu niin pitkään? Onneksi on paljon työkaluja joilla lähteä ongelmaa ratkomaan, niin koirankouluttajaa ei toivottavasti tarvita :)

Laura ja Mauri, kiitos tuosta Faunatar-vinkistä, sellainen löytyy tästä ihan lähistöltä! Itsekin olen aika sietäväinen mitä tulee kerrostalon meluihin, niiltähän ei oikein voi välttyä. Koirat vain tuntuvat olevan sellainen aihe, mistä herkimmin valitetaan. Toivottavasti meidän kohdalla valitus olisi ylireagointia, selvitystyö jatkuu. Kiitos tsempeistä !

mondica kirjoitti...

Siskolla oli haukkuvalla koiralla pistorasiassa se dap-haihdutin joka auttoi. Kuvas mäykkyäsä aina välillä ja siellä se istu sohvalla ja huvikseen haukku ja ulvo. Vähän hengaili ja taas päästeli ääniä.

Liisa kirjoitti...

mondica, tuo dap-haihdutin ilmeisesti toimii joillain ja toisilla ei lainkaan, siksi olen jättänyt sen meillä ihan viimeiseksi vaihtoehdoksi. Voin kyllä hyvin kuvitella mäyräkoiran möykkäämässä ihan huvikseen, sen verran ne tuntuvat omaa ääntään rakastavan!

Maria kirjoitti...

Kommentoin vielä tähän: Meillä ei se dap auttanu juurikaan. Pientä rauhottumista havaittavissa, mutta tosiaan toisilla taas vaikuttaa. Sitruunapanta ainaki meillä toimii aika hiljasestaki haukusta. Uros onki opetellu "mörisemään" hiljaa pannan kanssa ;)