Maksi the Mäyräkoira
Maksi Mäyräkoira on syy siihen, miksi perheeseen tuli juuri mäyräkoira. Kuvassa luultavasti viimeisiä vuosiaan elelevä mäyräherra eli 15 vuotiaaksi ja oli osa emäntäihmisen elämää niin kauan, että elämää on takana enemmän Maksin kanssa kuin ilman sitä (niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin!). Hieno, hieno koira, josta kerrotaan vieläkin perheessä tarinoita ja jonka edesottamuksia muistellaan. Ei eläessään oppinut edes istumaan käskystäShetlandia Jetengine "Loordi"
Loordi oli ISO ja KILTTI. Koira, jonka olisi voinut laittaa solmuun koska vain, eikä se olisi ollut moksiskaan. Syntyi 2000 ja tuli isälleni Maksin vielä eläessä, ikäeroa näillä kahdella oli melko tarkalleen 10 vuotta. Maailman kiltein ja isopäisin koira, jolla oli vaaleanpunainen nenä. Loordin suuren koon takia sen kroppa petti ennen päätä, ja muutamaa kuukautta vaille 11-vuotiaana Loordi nukkui ikiuneen ennen joulua 2010. Maailman suurin sydän jätti maailmaan ja meidän sydämiimme koiran mentävän aukon.
Mauno ei koskaan tavannut näitä kahta suurta koiraherraa, mutta niiltä opitut asiat siirtyvät Maunon elämään ja kasvatukseen. Ja jos ei kerrota kellekään, niin aivan varmasti Maksi ja Loordi seurailevat Maunoa pilven reunalta ja heiluttavat sille häntää iloisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti