Kun uusi vuosi on nyt menestyksekkäästi alkanut, voidaan muistella hieman edellistä vuotta. Muutkin mäyryläisihmiset ovat innostuneet julkaisemaan pentukuvia blogeissaan, joten täytyihän emäntäihmisenkin kaivella arkistoja ja etsiä Maunosta ne söpöimmät ja hellyyttävimmät vauvakuvat. Tässä niitä nyt tulee.
 |
| Ekana päivänä uudessa kodissa syli oli turvallisin paikka. |
 |
| Tassut olivat niin suuret, että kaikki - ihan tuntemattomat kadutallaajatkin - niitä ihmettelivät. |
 |
| Pennun kanssa sai ulkoilla ihan koko ajan, mutta lenkkeillä ei voinut. Mauno oppi tosi nopeasti täysin sisäsiistiksi. |
|
 |
| Emäntäihmisen mummin tekemässä torkkupeitossa oli kivat tupsut kulmissa. Mauno tuhosi ne yksitellen, todisteena suusta pilkistävä langanpätkä. Korvat kääntyvät edelleen vähän väliä nurinpäin. |
 |
| Syksy oli aurinkoinen ja parvekkeella oli kiva pötkötellä. |
 |
| Ensimmäistä kertaa mökillä syyskuussa. Kärpässienet olivat kiinnostavia, mutta Mauno uskoi ettei niitä saanut syödä. |
 |
| Isot tassut ja lyhyt kuono, sekä kevyt elopaino. Kantaminen onnistui tarvittaessa yhdellä kädellä. |
 |
| Lokakuussa kuono on jo pidentynyt, mutta habitus on edelleen hyvin pentumainen. |
Marraskuussa Mauno täytti puoli vuotta ja siitä eteenpäin se onkin näyttänyt jo melkein aikuiselta koiralta. Pää on kyllä vieläkin pennun pää, vaikka toisinaan nakki oikein yllättää asiallisuudellaan. Taakse jäänyttä elämää ovat neulanterävät hampaat, hihnassa oikuttelu sekä jatkuva ulkona rampaaminen. Tilalle on saatu enää harvoin hampaitaan käyttävä, hihnassa mallikkaasti etenevä, komea pieni pötkylä. Toivottavasti tuleva vuosi tuo vielä lisää järkeä päähän ja karsii ne loputkin kiellettyjen asioiden nakertelut ja teini-iän uhmailut ja hömpötykset. Sitten aika onkin kullannut muistot ja itseään saa jatkuvasti muistuttaa siitä, miksi taloon
ei tarvita uutta isotassuista, lyhytkuonoista ja nakinmallista sydäntenmurskaajaa..
8 kommenttia:
Onpa hauska lueskella tarinoita nuoren mäyriksen elämästä. Ja mikä hauskinta, tajusin äsken että Maunohan on julkkis, sillä bongain kuvan kotiseutuni paikallislehdestä!
Svea, kiva kuulla! Mummoni lupasi tallettaa tuon lehtijutun, jospa saisin sen vaikka joskus skannattua tänne blogiin.
Ooh, oot siis julkkis! Toivottavasti saadaan lukee sun lehtijuttus. Ja tosiaan, sun tassus ovat kyllä olleet mojovan kokosen. Onkohan se nyt niin, että pentukoiralla on aina joku kehonosa i-s-o, mulla ne oli korvat :D
Uskomatonta, miten mäykyt ovat niin toistensa kaltaisia! Meidän Kaapo on tismalleen Maunon värinen, kuukauden nuorempi, ja hänestä on tismalleen samanlainen kuva parvekkeelta alkusyksyllä! Jopa reinot on samat!
Myrsky, yritän saada jutun näkyville! No joo, ilmeisesti jotkin kehonosat ovat jo valmiiksi aikuiskoossa, niin voi vähän päätellä minkä kokoinen nakista kasvaa isona. Nythän molemmat pojat on jo ihan sopusuhtaisen näköisiä :)
Anni, hah, olis hauskaa nähdä se kuva :D Reinot toimi pentuaikana kätevinä pissatuskenkinä, Mauno tosin puri toisesta sen kuminauhan poikki. Tulispa taas pian kesä, niin pääsisi aurinkoon köllöttelemään!
Ihanat kuvat! :) <3 Voi että, miten se tämä pentukuume aina nostaa päätään kun näkee noita pieniä tylppäkuono/isotassu-kuvia? :D Ei ole reilua, ei...hauvavauvakuume on krooninen tauti ;)
Maria, meillä on onneksi nyt pahin (toivottavasti!) murrosikä menossa, joten pentukuume ei vaivaa :D Mutta onhan tuo pikku nakki kyllä valloittava, miten ne aina salavihkaa kasvavat isoiksi ja vähemmän höpsöiksi? Teidän blogia lueskellessa on kyllä tullut mieleen, että toisen pennun kanssa voisi olla helpompaa, kun vanhempi on mukana pienemmän koulutuksessa ja energian purkamisessa.
Voi ei, voi ei! Ihan liian söpöjä kuvia! Ei tämmösiä tänne, muuten meillä on kohta toinen mäyrä talossa ;)
Lähetä kommentti